Kuulokurssi Rokua

Paikka: Rokua Health & Spa
Osoite: Kuntoraitti 2, 91670 Rokua
Katso kartalla

Kuulokurssi on suunnattu ikääntyneelle kuulokojeen käyttäjälle ja hänen läheiselleen. Kurssin tavoitteena on tarjota osallistujille ja heidän läheisilleen mahdollisuus toisten samassa tilanteessa olevien kohtaamiseen. Kursseilla käsitellään kuuloon liittyviä teemoja sekä kuulon vaikutusta toimintakykyyn. Osallistujat saavat valmiuksia kuulokojeen käyttöön sekä tietoa kuulon apuvälineistä, kommunikaatiomenetelmistä ja tulkkauspalveluista. Vertaiskeskustelut ja läheisten kokemukset arjessa toimimisen keinoista ovat osa kurssiohjelmaa.

Kurssit toteutetaan STEA-avustuksella. Kurssi sisältää kahden päivän kurssiohjelman ja puolen vuoden kuluttua järjestettävän jatkotapaamisen, jonka ajankohta sovitaan kurssilla.

Majoitus järjestetään täysihoidolla kahden hengen huoneissa. Kurssit ovat osallistujille maksuttomia, mutta matkakuluista osallistujat vastaavat itse. Osallistujilta edellytetään omatoimisuutta ja aktiivista osallistumista koko kurssin ajalle. Kurssilla ei ole avustavaa henkilökuntaa.

Hakemukset tulee lähettää kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa, joko täyttämällä sähköinen hakemus Kuuloliiton verkkosivuilla, sähköpostilla tai maapostina. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kurssivalinnasta noin kolme viikkoa ennen kurssia. Valinnassa etusijalla ovat hakijat, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Kuuloliiton kuulokursseille.

Lisätietoa ja hakemukset:

Asiantuntija Anna-Maija Tolonen p. 044 752 5574, anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi

Hakemukset tulee lähettää kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa ensisijaisesti täyttämällä sähköinen hakemus (Linkki lomakkeeseen).

Voit myös täyttää word-hakemuksen: Hakemus kuulokurssille 2024

Hakemuksen voi lähettää sähköpostilla anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi tai maapostina: Anna-Maija Tolonen, Puutarhakatu 8 b F 607, 20100 Turku.