Kuulonsuojelutoiminta

Kuuloliitto tekee ennaltaehkäisevää työtä, jotta vapaa-ajan melusta ei aiheutuisi kuulovammoja.

Melumysteeripeli yläkoululaisille

Silmälasipäinen tyttö lukee kirjaa, jonka kannessa on suurennuslasi ja sanat melumysteeri, Kuuloliitto ry. Taustalla on kaupunki täynnä erilaisia äänilähteitä.Vapaa-ajan lisääntynyt melualtistus uhkaa erityisesti nuorten kuuloa, minkä takia Kuuloliitto on julkaissut verkossa pelattavan Melumysteeripelin yläkoululaisille. Oppilaiden tehtävänä on ratkaista erilaisia kuuloon ja meluun liittyviä tehtäviä ja mysteereitä. Hauska tapa oppia uutta!

Pelissä seikkailee 15-vuotias Pilvi, joka ei pysty keskittymään opintoihinsa kaupungin melun takia. Pelin tavoitteena on, että nuoret oppivat tunnistamaan koulu- ja arkiympäristön melulähteitä, vähentämään melualtistusta ja suojaamaan tarvittaessa kuuloaan.

Pelin pelaamisen jälkeen luokan kanssa on hyvä käydä loppukeskustelu, jossa jäsennetään ja täydennetään pelissä opittuja asioita melusta ja kuulon suojaamisesta:
Melumysteeripeli Opettajan loppukeskustelu (PDF)

Ennen loppukeskustelun aloittamista, toivoisimme, että ohjaisitte oppilaat tekemään lyhyen
palautekyselyn pelistä. Palautelomake löytyy osoitteesta:
https://link.webropolsurveys.com/s/melumysteeripelinpalaute
Oheisella palautelomakkeella voi kuka tahansa peliä pelannut antaa palautetta meille.

Tästä pääset pelaamaan: Mysteeripeli (melumysteeripeli.fi)

Myrsky korvassa -oppimateriaalit alakoululaisille

Piirroskuva korvan aistinkarvasoluista, jotka kärsivät melusta.Kuuloliiton Myrsky korvassa -materiaalit on suunnattu esikouluikäisistä nelosluokkalaisiin. Ladattavat materiaalit sisältävät ohjattua ja toiminnallista keskustelua meluasioiden ympäriltä ja piirustustehtävän aiheesta.

Opettajana saat käyttöösi valmiin materiaalin ohjeineen.

Ladattavat materiaalit kouluille:

Melukampanja – Esittely ja ohjeistus (PDF)

Melukampanja – Diaesitys – osa 1 (PowerPoint)

Melukampanja – Diaesitys – Opettajan opas – osa 2 (PDF)

Melukampanja – Piirustustehtävän ohjeet – osa 3 (PDF)


Lisätietoja

www.kuuloliitto.fi/kuulo/melu/

Pääkaupunkiseutu
Esa Kalela
p. 041 536 5013
esa.kalela@kuuloliitto.fi

Länsi- ja Lounais-Suomi
Tuija Syväoja
p. 0400 802 668
tuija.syvaoja@kuuloliitto.fi

Oulun seutu
Taneli Ojala
p. 050 567 0748
taneli.ojala@kuuloliitto.fi