Yhdistys vaikuttajana
Vaikuttaminen on osa yhdistysten perustoimintaa. Erityisen tärkeä rooli kuuloyhdistyksillä on kunta- ja hyvinvointialuetason vaikuttamisessa.
Yhdistysten mallisäännöissä (3 §) yhdistyksen toimintamuodoiksi määritellään useita vaikuttamiseen liittyviä tehtäviä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm.
- vaikuttaa kuunteluympäristön esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämiseen Kuuloliiton periaatteiden mukaisesti,
- toimii paikallisena etu-, vaikuttamis- ja yhteistyöyhdistyksenä,
- tekee yhteistyötä alueensa viranomaisten ja järjestöjen kanssa,
- tekee esityksiä ja aloitteita kuuloasioista,
- tiedottaa kuulovammaisuudesta, kuulonkuntoutuksesta ja yhdistystoiminnasta.
Sen, mihin kulloinkin vaikutetaan, määrittelee Kuuloliiton strategia ja vaaleissa asetetut tavoitteet. Yhdistykset voivat kuitenkin vaikuttaa myös muihin kunnassaan ja alueellaan kuulovammaisille tärkeisiin, ajankohtaisiin asioihin.
Tärkeitä vaikuttamisen kanavia ovat paikallinen tai alueellinen vammais- ja vanhusneuvosto sekä muut viralliset yhteistyöelimet. Joillakin hyvinvointialueilla on esimerkiksi järjestöille oma yhteistyöelin. Näihin kannattaa aktiivisesti pyrkiä mukaan. On kuitenkin tärkeää, että yhdistys vaikuttaa myös suoraan päättäjiin ja viranhaltijoihin tärkeäksi katsomissaan asioissa. Vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä.
Yhdistysten ei tarvitse tehdä vaikuttamistyötä yksin: liitto tukee yhdistysten vaikuttamistyötä esimerkiksi tuottamalla materiaaleja ja järjestämällä koulutuksia.
Lisätietoa
-
Anniina Lavikainen
Kehittämispäällikkö
Ilkantie 4
00400 Helsinki