Tulkkaus
Tulkkia tarvitaan kuulemisen tueksi ja vuorovaikutuksen onnistumiseksi, koska toimintaympäristön esteettömyys ei aina riitä toimivaan kommunikaatioon.
Vastuu tulkkauspalvelun järjestämisestä on Kansaneläkelaitoksella (Kela). Tulkkauspalveluun on oikeus henkilöllä, jolla on kuulovamma, kuulonäkövamma tai puhevamma ja joka tarvitsee tulkkausta työssä käymiseen, opiskeluun, asiointiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, harrastamiseen tai virkistykseen. Palvelun käyttö on maksutonta.
Tämä oikeus perustuu tulkkauspalvelulakiin, joka täydentää perustuslakia. Tulkkauspalvelulain mukaista tulkkauspalvelua (jolloin Kansaneläkelaitos maksaa palvelun) sovelletaan vain, jos mikään muu taho ei ole velvollinen muiden lakien nojalla järjestämään tulkkausta. Käytännössä kuitenkin suurin osa tulkkauksista toteutetaan juuri tulkkauspalvelulain nojalla Kelan maksamana.
Kuulovammainen henkilö voi käyttää tulkkia vähintään 180 tuntia vuodessa ja kuulonäkövammainen vähintään 360 tuntia. Tulkkauspalvelun maksaja voi olla myös vakuutusyhtiö, jos kuulovamma on tullut esimerkiksi liikenneonnettomuudessa tai työtapaturmassa. Maksaja voi olla myös Valtiokonttori, jos kuulovamma on aiheutunut sodassa tai armeijassa.
Tulkin käyttäjällä oikeus valita menetelmä, jolla hän haluaa itselleen tulkattavan. Tulkkia voi käyttää kaikissa elämän tilanteissa: asioinnissa, perhejuhlissa, kokouksissa, koulutustilaisuuksissa, luottamustehtävissä, harrastuksissa ja lyhytaikaisessa opiskelussa. Tulkkia voi käyttää myös päätoimisessa opiskelussa, mutta tällöin pitää hakea erillistä opiskelutulkkauspäätöstä Kelalta.
Linkki Finlex-verkkosivuille: Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta (133/2010)
Linkki Kelan verkkosivuille: https://www.kela.fi/vammaisten-tulkkauspalvelu
Ladattava pdf: PÄIVITTYY, LISÄTÄÄN MYÖHEMMIN
Kuurojen Liitto ylläpitää listaa tulkkauspalveluiden tuottajista, joiden tulkkeja voi tilata hätätilanteisiin.
Tutustu myös: Hyvinvointialueet ja vammaisten tulkkaus
Tulkkaustavat
Kirjoitustulkkaus
Avaa
Sulje
Kirjoitustulkkauksessa tulkki kirjoittaa joko tietokoneella, tabletilla tai joskus käsin tilaisuudessa puhuttavat asiat tulkinkäyttäjän luettavaksi.
Tulkki muokkaa kuulemansa viestin luettavaan muotoon. Tulkkaus tulee aina pienellä viiveellä, koska tulkin pitää kuulla koko sana tai lause pystyäkseen kirjoittamaan sen ja lisäämään tarvittavat välimerkit. Tulkki myös kuvailee erilaisia ympäristön ääniä, esimerkiksi hälytysajoneuvon äänen tai kännykän soimisen.
Kirjoitustulkki toimii viestin välittäjänä. Tulkki ei puutu käsiteltävään asiaan tai tilanteeseen ja häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Kirjoitustulkkauksessa syntyvää materiaalia ei säästetä tai tallenneta.
Yleisötulkkauksessa tulkkaus tapahtuu useammalle asiakkaalle yhtä aikaa. Yleisötulkkauksessa tietokone voidaan yhdistää erilliseen näyttöön tai dataprojektoriin, jonka kautta teksti heijastetaan valkokankaalle tai seinälle. Yleisötulkkausta voi olla mm. kokouksissa, seminaareissa tai teatterissa.
Henkilökohtaisessa tulkkauksessa tulkinkäyttäjä voi seurata tekstiä samalta tietokoneen näytöltä, jota tulkki käyttää tai erilliseltä näytöltä, kuten tabletilta. Henkilökohtaista tulkkausta voi käyttää esim. lääkärikäynneillä tai opiskelussa.
Tulkkausvaljaiden avulla kirjoitustulkkausta voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa siirrytään paikasta toiseen (esim. opastettu kierros museossa). Valjastulkkauksessa tulkilla on kannettava teline eli niin sanotut tulkkausvaljaat, jonka päällä kuljetetaan tietokonetta. Tulkki kirjoittaa tietokoneen näppäimistöllä, ja tulkkausta seurataan tietokoneen näytöltä.
Etäkirjoitustulkkaus
Avaa
Sulje
Etäkirjoitustulkkaus on tulkkaustilanne, jossa asiakas ja tulkki ovat fyysisesti eri paikoissa ja kirjoitustulkkaus tapahtuu etäyhteyden avulla.
Etäkirjoitustulkkauksessa tulkki kirjoittaa tilanteessa puhutut asiat tulkinkäyttäjän luettavaksi internet-yhteyden välityksellä. Tulkkauksen seuraaminen on yksinkertaista: tarvitset vain internet-yhteyden ja tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin.
Etäkirjoitustulkkaus sopii kaikille, jotka haluavat hyödyntää etäyhteyksin toteutettavaa kirjoitustulkkausta. Etäkirjoitustulkkauksen käyttö kuitenkin edellyttää, että osaat käyttää etäkirjoitustulkkauksessa käytettävää laitetta ja ohjelmistoa. Voit käyttää omaa tietokonettasi, tablettia tai älypuhelinta. Jos sinulla ei ole sopivaa laitetta, voit hakea sellaista Kelalta. Vammaisten tulkkauspalvelukeskus tarjoaa myös opastusta eri ohjelmistojen käyttöön, jos koet tarvitsevasi ohjausta.
Etäkirjoitustulkkausta voi hyödyntää monipuolisesti arjen eri tilanteissa, esimerkiksi töissä, opinnoissa, lääkärissä, asioinnissa ja yleisötilaisuuksissa. Etäkirjoitustulkkauksen avulla voit hoitaa asioita myös kotoa käsin.
Etäkirjoitustulkkaus voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Tulkit sopivat tulkkaustavasta kanssasi. Voit tarkistaa alueesi palveluntuottajien sivuilta, mitä ohjelmistoja he käyttävät.
Etäkokousalustan sisäinen kirjoitustulkkaus
Avaa
Sulje
Tekstitystulkkaus Zoomissa
Zoom on toistaiseksi ainoa laajasti käytetty etäkokousalusta, joka sisältää suomeksi toimivan tekstitysominaisuuden. Kirjoitustulkkaus kytketään päälle ja se toimii tv-tekstityksen kaltaisesti. Käyttäjän ei tarvitse sukkuloida kahden ikkunan, näytön tai laitteen välillä. Tekstitystoiminto toimii eri tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Zoomin etuna on kuvayhteys osallistujiin. Kirjoitustulkkaus tukee huuliota ja mahdollistaa myös esityksen seuraamisen.
Ruudunjakaminen
Kirjoitustulkkauksen voi toteuttaa myös etäalustojen ruudunjako-ominaisuutta hyödyntäen. Tällöin tulkki jakaa etätapaamisalustan kautta ruutunsa osallistujille. Tulkkauksen seuraajan ei tarvitse tehdä muuta kuin liittyä linkin kautta etätapaamiseen, esimerkiksi Teams-kokoukseen. Teamsissa puhujan kasvot näkyvät myös keskustelun rinnalla, jolloin tulkkauksen käyttäjä voi hyödyntää myös huuliota. Skypessä ruudunjako-ominaisuus puolestaan katkaisee kuvayhteyden. Keskustelun seuraamisen näkökulmasta ruudunjakaminen on helppo ja pääosin miellyttävä ratkaisu. Se on kuitenkin käytännön tilanteissa rajallinen: jos tulkkaus toteutetaan ruudunjakamisen kautta, tapaamisessa ei voida näyttää muita esitysmateriaaleja.
Etäkokousalustan ulkopuolinen tulkkaus
Avaa
Sulje
Kirjoitustulkkaus voidaan toteuttaa myös verkossa toimivissa pilvipalveluissa. Pilvipalvelut ovat yksinkertainen ja luotettava ratkaisu, jotka mahdollistavat tulkkauksen reaaliaikaisen seuraamisen. Käyttäjän tulee tällöin avata kaksi linkkiä: yksi etätapaamiseen ja toinen kirjoitustulkkaukseen. Tapaamista ja tulkkausta voi seurata samanaikaisesti joko avaamalla kaksi ikkunaa ruudulle ja sovittamalla ne allekkain tai rinnakkain, tai vaihtoehtoisesti seuraamalla kahta erillistä näyttöä. Käyttäjä voi myös päättää, seuraako hän etätapaamista vai kirjoitustulkkausta.
Text on Tap
Hollantilainen Text on Tap on kirjoitustulkkausohjelma, joka sisältää etätoimintaa varten kaksi erilaista toteutusmahdollisuutta. Kirjoitustulkkausta voi seurata ulkopuolisella ruudulla pilvipalvelujen tapaan. Verrattuna Google Docsiin Text on Tap:n hyötynä on, että tulkkaus rullautuu automaattisesti tekstin edetessä. Käyttäjän tarvitsee vain avata linkki.
Käyttäjä voi halutessaan myös sijoittaa kirjoitustulkkauksen niin sanotun Float-toiminnon (= Text on Tap -Overlay) kautta ruudun päälle, jolloin se toimii tv-tekstityksen tapaan. Tekstin koon, sijainnin, värin ja tyypin voi säätää itselleen sopivaksi.
Google Docs
Kirjoitustulkki luo verkkoon tiedoston ja jakaa sen linkin kautta käyttäjille. Avattuaan linkin käyttävät voivat seurata kirjoitustulkkausta reaaliaikaisesti. Kirjoitustulkkaus näkyy käyttäjälle asiakirjan tapaan. Tekstiä on rullattava itse alaspäin. Google Docs on maksuton alusta, eikä sen käyttäjiltä edellytetä erillistä käyttäjätiliä.