Nuoret aikuiset

Ryhmäkuva, missä on kuulovammaisia nuoria aikuisia ja taustalla näkyy auringonlasku

Oletko 18–35-vuotias ja kaipaat porukkaa, jossa voit olla oma itsesi? Kuuloliiton nuorten aikuisten yhteisö, tuttavallisemmin Moottorikorvat, tarjoaa juuri sen! 

Meillä pääset mukaan hauskoihin valtakunnallisiin tapahtumiin, kuten legendaarisiin pikkujouluihin ja nuorten aikuisten leirille. Lisäksi järjestämme alueellista toimintaa eri puolilla Suomea – pääkaupunkiseudulta aina Lappiin asti. Jokaisella alueella on myös oma WhatsApp-ryhmä, jossa pysyt mukana menossa. 

Uusia tapahtumia syntyy sinne, missä on innokkaita osallistujia. Ehkäpä juuri sinun paikkakunnallesi seuraavaksi? Tule mukaan, löydä uusia kavereita ja koe unohtumattomia hetkiä yhdessä! 

Kuuloliiton vapaaehtoisista nuorista koostuva nuorisotoimikunta järjestää tapahtumia, tiedottaa kuulovammaisuudesta ja vaikuttaa aktiivisesti nuorten aikuisten asioihin. Toimikunta hoitaa myös kansainvälisiä yhteyksiä muiden maiden kuulovammaisiin nuoriin. 

Nuton toimikausi kestää vuoden, ja mukaan voivat hakea yleiskokouksessa kaikki Kuuloliiton jäsenet. Tapahtumiin voivat osallistua myös ei-jäsenet, mutta jäsenet ovat etusijalla ja saavat osallistua edullisemmin. 

Seuraa Moottorikorvia Instagramissa! (Linkki)

Liity Moottorikorvien Discordiin

Haluatko uusia kavereita ja paikan, jossa voit jutella vapaasti muiden kuulovammaisten nuorten aikuisten kanssa? Meillä on oma Discord-kanava, jossa keskustelu pyörii rennosti aiheesta ja aiheen vierestä – välimatkoista huolimatta! 

Kanava on tarkoitettu kaikille 18+ kuulovammaisille nuorille aikuisille. Hyppää mukaan, esittäydy kuka-on-kukakin -osiossa ja kurkkaa säännöt. Sitten oletkin jo osa Moottorikorvien porukkaa! 

Liity mukaan: https://discord.gg/Ua45fWae5A (Linkki)

Moottorikorvien vertaistoiminnan blogeja:

Moottorikorvien pikkujoulut ja MotariGaala
Moottorikorvien pikkujouluristeily
Nuorten SI-käyttäjien vertaisviikonloppu Kopolassa 21.-23.4.2023

Ota yhteyttä