Opiskelu

Kuulovammaisen opiskelijan yhdenvertaisuus ja positiivinen erityiskohtelu tarkoittavat käytännön toimenpiteitä opiskelun sujuvoittamiseksi, opiskeluympäristön parantamiseksi ja esteettömyyden toteuttamiseksi. Sivuille on koottu tietoa mm. kohtuullisista mukautuksista, yksilöllisistä opintojärjestelyistä sekä apuvälineistä ja tulkkauksesta opiskelussa.

Esteetön opiskelu kuulovammaiselle

Kun opintosi alkavat muista seuraavat asiat:

  • Kerro mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oppilaitoksen henkilökunnalle ja lähimmille opiskelukavereillesi, että sinulla on kuulovamma ja millaisia tarpeita ja toiveita sinulla on. Asian voit hoitaa monella tapaa. Voit esimerkiksi kertoa asiasi sähköpostitse tai vaikka järjestää pienen tapaamisen niiden kesken keiden on hyvä tietää tarpeistasi. Kuntoutusohjaajalta voi myös pyytää tähän neuvoja.
  • Muista kuitenkin, että kuulovammasta kertominen on aina yksilöllinen valinta, eikä kukaan pakota sinua sitä tekemään. Jos opettajat ja opiskelukaverit eivät tiedä kuulovammastasi ja siitä, miten sinun kanssasi olisi hyvä toimia, voi moni tilanne kuitenkin muuttua vaikeammaksi pelkästään tiedonpuutteen vuoksi.
  • Keskustele erikseen opettajiesi kanssa tulevista kursseista. Onko niiden toteuttamistavoissa jotain, jota tulisi mukauttaa kohdallasi?
  • Ole alusta lähtien mahdollisimman sosiaalinen ja ota kontaktia muihin opiskelijoihin, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Muiden opiskelijoiden tunteminen on hyödyllistä.
  • Ota yhteyttä aikuisten kuntoutusohjaajaasi ja keskustele hänen kanssaan esimerkiksi apuvälineiden mahdollisuuksista, opiskeluun liittyvistä tuista, opiskelumenetelmistä yms.

Opiskelu kuulovammaisena

Yksilölliset ratkaisut
Avaa Sulje

Yhdenvertaisuuslaissa säädetään kohtuullisista mukautuksista. Se tarkoittaa, että koulutuksen järjestäjän on tarvittaessa tehtävä mukautuksia sinun yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi.

Kohtuulliset mukautukset ovat yksilöllisiä toimenpiteitä, jotka riippuvat sinun tarpeistasi.

Toimenpiteet voivat tarkoittaa esimerkiksi:

  • pidennettyä aikaa kokeissa esimerkiksi lukihäiriön vuoksi
  • suurempaa tekstiä
  • ruudunlukuohjelmaa
  • induktiosilmukkaa
  • tulkkia tai avustajaa haastattelussa/pääsykokeessa

Opiskelijaksi ottamisessa sinuun kohdistuvat samat valintaperusteet kuin muihinkin. Mukautusten tavoitteena on, että sinulla on mahdollisuus pyrkiä haluamaasi koulutukseen. Kohtuullisia mukautuksia ei sovelleta muihin ryhmiin kuin vammaisiin.

Kun haet opiskelijaksi, osallistut valintakokeeseen tai aloitat opinnot, voit hakea oikeutta yksilöllisiin järjestelyihin. Yleensä yksilöllisiä järjestelyjä haetaan oppilaitoksesta saatavalla lomakkeella. Jos et löydä näitä, ota yhteyttä oppilaitokseen. Yksilöllisiä järjestelyjä kutsuttiin aiemmin erityisjärjestelyiksi.

Yksilöllisiä opintojärjestelyjä voivat olla esimerkiksi:

  • mahdollisuus lisäaikaan, lisävalaistukseen, erilliseen koetilaan tai muihin tilajärjestelyihin
  • mahdollisuus käyttää apuvälineitä (esimerkiksi tietokone, pistenäyttö tai induktiosilmukka)
  • materiaaleihin liittyviä (esimerkiksi mahdollisuus saada tenttikysymykset isommalla fonttikoolla, luentomateriaali etukäteen, äänikirja tai luennon striimaus tai tallennus)
  • palvelut (mahdollisuus käyttää avustajaa tai tulkkia, huom! yliopisto ei ole velvollinen hankkimaan avustajaa tai tulkkia, vaan se kuuluu hakijalle/opiskelijalle itselleen)
  • opintojakson tai opintojaksoon kuuluvan tentin vaihtoehtoinen suoritustapa (esimerkiksi suullinen tentti, opintojakson suorittaminen tentin sijaan oppimistehtävin, opintojakson suorittaminen osissa)

Muistathan, että yksilölliset järjestelyt kuuluvat myös työharjoitteluihin!

Apuvälineet opiskelun tukena
Avaa Sulje

Apuvälineet voivat auttaa sinua selviämään paremmin luennoista ja ryhmätöistä. Kun käytät FM-laitetta, voit keskittyä olennaisimpaan eli opiskeluun. FM-laite on apuväline, joka helpottaa kuulemistasi poistaen etäisyyden ja taustamelun vaikutuksen. Laitteistoon kuuluu lähetin (opettajalla) ja vastaanotin (opiskelija). FM-vastaanotin on liitetty kuulokojeeseesi ja lisäksi sinulla voi olla käytössä myös kaulasilmukka. Kaulasilmukka on käytännössä mini-induktiosilmukka, jonka avulla voit kuunnella esimerkiksi puhelinta tai TV:tä kuulokojeen T-asennolla.

Sinun kannattaa selvittää ja mahdollisesti myös hankkia tarvitsemasi apuvälineet jo ennen opiskelupaikan varmistumista. Ota yhteys kuulokeskukseen, josta olet saanut kuulolaitteesi. Kelan kautta on mahdollisuus saada yläasteelta lähtien kalliit opiskelun apuvälineet kuten FM-laite.

Oppilaitoksien luentosaleissa on vaihtelevasti kiinteitä induktiosilmukoita. Tarkista induktiosilmukan toimivuus hyvissä ajoin ennen luentojen alkamista. Jos induktiosilmukkaa ei jossain tilassa ole, ryhdy vaikuttajaksi ja perustele, mitä hyötyä sellaisen hankkimisesta olisi.

Lisätietoa apuvälineistä:

Kuulonkuntoutus ja apuvälineet (linkki)
Kuuloavain.fi – apuvälineet (linkki)

Opiskelutulkkaus
Avaa Sulje

Opiskelutulkkauksella tarkoitetaan tulkkausta, jota tarvitset perusopetuksen jälkeisissä opinnoissa. Voit hakea oikeutta opiskelutulkkaukseen, jos sinulle on myönnetty oikeus vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluun.

Tulkkaus voi tapahtua joko viittomakielellä, viitotulla puheella tai kirjoitustulkkauksena. Myös näiden yhdistelmät ovat mahdollisia. Opiskelutulkkaus on sinulle maksutonta.

Opiskelutulkkauspäätöstä haetaan Kelalta lomakkeella TU 2 (linkki), Vammaisen henkilön opiskelutulkkaus. Opiskelutulkkausta haetaan, kun on saanut varmistuksen opiskelupaikasta. Hakemukseen liitetään oppilaitokseen hyväksymistodistus.

Lisätietoja opiskelutulkkauksesta Kelan sivuilla (linkki).

Ylioppilaskirjoitusten yksilölliset järjestelyt
Avaa Sulje

Kuulovammaisena opiskelijana voit hakea ylioppilaskirjoituksissa yksilöllisiä opintojärjestelyjä kuten esimerkiksi erillistä rauhallista tilaa kokeen suorittamiseen tai lisäaikaa. Sinun kannattaa selvittää ja hakea kaikki erityisjärjestelyitä koskevat asiat heti lukio-opintojen alkaessa.

Syksyn 2020 ylioppilaskirjoituksista lähtien kuulovammaiselle kokelaalle voidaan myöntää erityisjärjestelynä oikeus suorittaa ääniaineistoltaan rajoitettu koe. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kokeessa sinulla ei ole mitään kuunneltavaa ja ääniaineisto on tekstitetty. Tämä ei koske vain vieraita kieliä, vaan kaikkia aineita. Tutkintoon ilmoittautuessaan erityisjärjestelypäätöksen saanut kokelas ilmoittautuu sitovasti ääniaineistoiltaan rajoitettuun kokeeseen.

Lisätietoa ylioppilaskokeen erityisjärjestelyistä:
www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/erityisjarjestelyt (linkki)

Tietoa opettajalle
Avaa Sulje

Opettajat voiva pienilläkin teoilla helpottaa huonokuuloisen nuoren opiskelua ja antaa pedagogista tukea esimerkiksi ryhmätyöskentelytilanteissa. Voit pyytää opettajaasi lukemaan tämän sivun.

Opiskelutilanne on hyvä kun:

  • opetustila on mahdollisimman kaikumaton
  • valo kohdistuu luennoitsijan kasvoille
  • opettaja puhuu kohti kuulijoita ja selkeästi
  • opettaja käyttää opiskelijan hänelle tarjoamia kuuntelun apuvälineitä, kuten FM-laitetta
  • kuulovammainen opiskelija saa valita istumapaikkansa niin, että kuuleminen ja huulioluku helpottuvat
  • opiskelija saa tarvitessaan luentorungon etukäteen ja muistiinpanot jälkikäteen
  • tarvittaessa tulkille on varattu sopiva paikka opetustilaan
  • opetustilaan on asennettu induktiosilmukka, se toimii ja sitä käytetään
  • tulkkausta hyödynnetään oikeaoppisesti
  • käytetään laadukasta puheentunnistusteknologiaa

Jo pienilläkin asioilla voit vaikuttaa siihen, että huonokuuloinen opiskelija pystyy seuraamaan opetustasi. Kaikuisat luentotilat, suuret opetusryhmät sekä opetustiloissa kuuluva taustahäly hankaloittavat opiskelijan kuulemista. Voit helpottaa huonokuuloisen opiskelijan oppimista kiinnittämällä huomiota:

  • opetustilojen valintaan
  • opetusryhmien kokoon
  • apuvälineiden käyttöön
  • opetusmenetelmiin

FM-laitetta käytettäessä sinun kannattaa toistaa muiden oppilaiden vastaukset ja kysymykset. Huonokuuloinen opiskelija kuulee vain sinun (lähetin) mikrofooniisi tulleet vastaukset.

Varmista, että kuulovammainen opiskelija voi suorittaa tarvittavat opinto-osuuudet. Esimerkiksi uutta teknologiaa käyttävät opetusmenetelmät ja videoneuvottelut voivat olla haastavia. Heikko äänen laatu ja se, ettei opiskelija voi lukea huuliota, vaikeuttaa seuraamista. Anna tarvittaessa opiskelijalle mahdollisuus suorittaa kyseiset opinnot korvaavasti.

Ryhmätöitä tehtäessä on hyvä työskennellä rauhallisessa paikassa. FM-laite auttaa kuulovammaista opiskelijaa pysymään ryhmän työskentelyn tasalla. Kun ryhmässänne puhutaan yksi kerrallaan, siitä hyötyvät kaikki, mutta erityisesti kuulovammainen opiskelija. Ryhmä- tai parityöskentely samassa tilassa muiden kanssa on kuulovammaiselle erittäin vaikeaa, koska kaikesta puheensorinasta on vaikea erottaa juuri haluamaansa. Tästä johtuen sinun kannattaa varmista, että myös muita tiloja on käytössä. Lisäksi huonokuuloisen opiskelijan on hyvä saada materiaali kirjallisena.

Vieraiden kielten opiskelu voi olla kuulovammaisille haastavaa, mutta ei missään nimessä mahdotonta. Opiskelijalle sopivilla ja juuri hänelle räätälöidyillä tukitoimilla päästään yleensä monista ongelmista eroon.

Lue lisää kuulovammaisen vieraiden kielten opiskelusta ja sen tukemisesta:
Kuuloavain.fi – Kuulovammainen oppilas ja vieras kieli (linkki)

Tervetuloa lukemaan blogisarjaa, jossa kuulovammaiset nuoret aikuiset kertovat heidän tarinaansa opinnoista. Miten opiskelupaikka valikoitui? Millaisia kokemuksia opintopolun varrella on mahtunut? Entä miten kuulovamma on vaikuttanut opiskeluun – vai onko se vaikuttanut lainkaan?

Mun opinnot – Rakennusinsinööriopiskelija Rosanna ›

Ota yhteyttä