Kommunikaatio

Yleensä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta puhuttaessa tarkoitetaan tietoista vuorovaikutusta, kommunikointia eli viestintää. Ihmiset ilmaisevat toisilleen ajatuksiaan, tietojaan, tarpeitaan ja tunteitaan. He myös vastaanottavat ja tulkitsevat toistensa ilmaisua.

Kommunikoidessaan ihmiset käyttävät monenlaisia keinoja. Nämä keinot voivat perustua johonkin symboliseen kieleen, eleisiin, äänteisiin tai muihin sanattoman viestinnän keinoihin. Symbolisen kielen käyttöä pidetään ihmiselle lajityypillisenä ominaisuutena, jota ei muilla eläinlajeilla ole.

Puhe on yksi kommunikointikeinoista. Sen rinnalla kaikki ihmiset käyttävät runsaasti muita keinoja, kuten katsetta, ilmeitä, eleitä, toimintaa, naurua, itkua, ääntelyä, äänensävyjä ja kehon asentoja. Nämä keinot luovat usein puhutun viestin lopullisen merkityksen. Monissa tilanteissa nämä luonnolliset keinot ovat myös merkityksellisempiä kuin niiden rinnalla käytetty puhe. Suurin osa ihmisistä käyttää kuitenkin puhetta ensisijaisena kommunikointikeinona.

Kuulon puuttuessa osittain tai kokonaan, voidaan puhuttu kieli korvata tarvittaessa joko viittomakielellä tai muilla keinoin. Viittomakielet ovat puhuttujen kielten tapaan itsenäisiä kielijärjestelmiä, ja vastoin yleistä käsitystä viittomakieli ei ole kansainvälistä. Jokaisella maalla on oma kansallinen viittomakielensä tai niitä voi olla myös useita. Viittomakieltä tuotetaan käsien liikkeillä (viittomat), kasvojen ilmeillä sekä pään ja vartalon liikkeillä ja otetaan vastaan näön avulla.

Luonnollisten kielten, puhuttujen tai viitottujen kielten lisäksi, ihmisten välinen kommunikointi voi tapahtua myös muilla tavoin. Elekommunikaatiolla tarkoitetaan lähinnä luonnollisia eleitä kommunikoinnissa sekä toiminta- ja kehonviestejä.

Viittomakommunikaatiolla tarkoitetaan puolestaan viitottua puhetta ja tukiviittomia. Ne ovat kommunikaatiomenetelmiä, eivät itsenäisiä kieliä kuten viittomakieli. Ihminen voi kommunikoida myös käyttäen hyväksi esineitä, kuvia ja muita graafisia merkkijärjestelmiä. Tällöin puhutaan esine- tai kuvakommunikaatiosta (piktogrammit, blisskieli).

Kommunikaation käsite voidaan siis määritellä monin eri tavoin. YK:n vammaissopimus tarjoaa kattavan kuvauksen eri kommunikaatiomenetelmistä ja nimenomaan niistä tavoista, joilla ihmiset nykyaikana viestivät:

”Viestintä” sisältää kieliä, tekstin näyttämistä, pistekirjoitusta, taktiilikommunikaatio-viestintää, isokirjaintekstiä, saavutettavaa multimediaa sekä kirjallisia, kuuloon perustuvia, selkokielisiä, ihmisäänellä tuotettua puhetta sekä puhetta tukevia ja korvaavia viestintätapoja, -keinoja ja -muotoja, esteetön tieto- ja viestintäteknologia mukaan lukien; ”kieli” sisältää puhutut kielet sekä viittomakielet ja muut ei-puhutun kielen muodot.

Millaista on selkeä puhe?

Selkeä puhe on rauhallista ja hyvin artikuloitua – jokainen äänne ja sana erottuu.  Puhujan puhetapa vaikuttaa puheen ymmärrettävyyteen ja puheesta selvän saamiseen.

Selkeään puheeseen sisältyy:

  • selkeä huulio: kaikki sanat erottuvat hyvin toisistaan
  • pää paikallaan: liikkuvan huulion lukeminen on hankalaa
  • huolellinen artikulaatio: sanat lausutaan loppuun saakka ja suuta avataan riittävästi välttäen kuitenkin yliartikulointia
  • puheen suunta ja katsekontakti kuulijoihin: puhe suuntautuu suoraan kohti kuulijaa tai kuulijoita
  • rauhallinen puhenopeus: puherytmi ei laahaa, mutta ei ole liian nopeakaan
  • sopiva äänenvoimakkuus: puheen voimakkuutta säädellään tilan koon, akustiikan, taustahälyn sekä kuulijoiden määrän ja etäisyyden suhteen
  • eleet, ilmeet ja äänenpaino vastaavat puheen sisältöä
  • riittävästi taukoja: lauseet ja asiayhteydet erottuvat selkeästi toisistaan
  • kuulijoiden tarkkaileminen: puhetapaa muutetaan tarpeen vaatiessa

Hälyisä ja kaikuisa tila vaikeuttaa kuulemista, vaikka puhe olisikin selkeää.  Taustahälyä aiheuttaa esimerkiksi muiden ihmisten keskustelu samassa tilassa, taustamusiikki, ilmanvaihto ja liikenne.

Kommunikaatiomenetelmät

Tässä osiossa esiteltävät kommunikaatiomenetelmät ovat lähinnä huonokuuloisten ja aikuisena kuuroutuneiden eniten käytetyimmät menetelmät puhekommunikaation lisäksi.

Huulioluku

Huulioluku on puheen sisällön päättelemistä puheen näkyvistä piirteistä kuten huulten, kielen ja leuan liikkeistä. Päättelyä täydennetään eleiden, ilmeiden, kehonkielen ja tilannevihjeiden perusteella. Huulioluku tukee puheen ymmärtämistä, vaikka ei kuulisikaan puhujan ääntä.

Huuliolla monet äänteet näyttävät samoilta, eivätkä kaikki äänteet ole havaittavissa. Vain 50 prosenttia suomen kielen äänteistä on näönvaraisesti erotettavissa. Erehtymisen mahdollisuudet ovat siis suuret. Joitakin korkeataajuisia konsonantteja, kuten k, p, t ja s on taas vaikea tunnistaa pelkästään kuulemalla, ja ne usein ymmärretäänkin paremmin huuliolta.

Puheen ymmärtäminen huuliolukua hyödyntäen toimii parhaiten kahdenkeskisessä kommunikaatiossa. Kokous- ja ryhmätilanteissa, joissa on useampia henkilöitä, huulion seuraaminen on huomattavasti vaikeampaa. Huulioluku on helpompaa, kun valaistus kohdistuu puhujan kasvoihin eikä tule esimerkiksi puhujan takaa. Kasvojen tulisi olla samalla tasolla, seisovan on vaikea saada selvää istuvan huuliosta. Etäisyys puhujaan ei saisi olla kovin pitkä, mutta ei liian lyhytkään.

Jokainen ihminen käyttää tilanteesta riippuen huuliolukua saadakseen selvää puheesta. Usein tämä tapahtuu tiedostamatta tilanteessa, jossa on kuulemista haittaavaa häiriötä. Osalle tämä on helpompaa kuin toisille. Vaikka hyvä huuliolukutaito vaatiikin harjoitusta, auttaa jo pienikin harjoittelu kehittymään taitavammaksi.

Tutustu yliopistonlehtori, puheterapeutti FT Satu Saalastin artikkeliin Huulioluku ja aivotoiminta.

Viitottu puhe

Viitottu puhe on huuliolukua tukeva kommunikaatiomenetelmä. Puhutun kielen sanat lausutaan joko ääneen tai sanat artikuloidaan äänettömästi huuliolla. Viittomakielen viittomia viitotaan samanaikaisesti puheen rinnalla ja puheen tueksi.

Viittominen noudattaa puhutun kielen sanajärjestystä. Viittomia käytetään puhutun kielen sanan merkityksen mukaisesti, ei sanasta sanaan käännöksenä. Myös yhdyssanoissa viittomien järjestys voi poiketa puhutun kielen sanajärjestyksestä.

Viittomisessa käytetään paikantamista eli viittomien sijoittamista tilaan sekä ilmeitä, jos niiden käyttö ei sotke huuliota, eli huulilla näkyvää sanahahmoa. Monia pronomineja ja partikkeleita (esim. ja, että, nuo) ei yleensä viitota, vaan ne jätetään pelkän huulion varaan.

Sormiaakkosviestintä

Sormiaakkosviestintä (SAV) on huulioluvun tukimenetelmä, jossa käytetään viittomakielen sormiaakkosia. Huuliolukua tukemaan sormitetaan (näytetään) jokaisen sanan alkukirjain.

Jos sanan alussa on monta konsonanttia, sormitetaan ne kaikki (kriisi, strutsi). Jos sanalla on vaikeasti ymmärrettävä huulio, voidaan koko sana sormittaa. Myös yhdyssanoissa sormitetaan jokaisen sanan ensimmäinen kirjain (talonmies, pakettiauto).

Sormiaakkosviestintä on yleensä suhteellisen nopea oppia. Riittää kunhan osaa viittomakielen sormiaakkoset ja tietää SAV-menetelmän perustan. Sormiaakkosviestintä sopii hyvin esimerkiksi ystävä- ja perhepiirin käyttöön. Kun menetelmän on oppinut ja sisäistänyt, on siitä helppoa jatkaa tukiviittomien ja viitotun puheen opiskeluun

 

 

 

Lisätietoa kommunikaatiosta ja eri kommunikaatiomenetelmistä:

https://papunet.net/
https://www.kuuloavain.fi/
Menetelmien opiskelu

Kuulovammaisille
Kuuloliiton Kopolan kurssikeskuksessa järjestetään kerran vuodessa kokonaiskommunikaatiokurssi, joka painottuu viitotun puheen opiskeluun. Kurssi on osa sopeutumisvalmennusta ja maksavana tahona on STEA (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus).

Kopolassa järjestetään myös viitotun puheen viikonloppuja, jotka osallistuja maksaa itse. Tapahtumien etuna on, että opittuja asioita pääsee testaamaan ja harjoittelemaan muiden osallistujien kanssa viikonlopun ajan. Opituille asioille on siis harjoittelumahdollisuus erilaisissa aidoissa tilanteissa. Lisätietoja: https://www.kuuloliitto.fi/palvelut/kopolan-kurssikeskus/

Paikalliset kuuloyhdistykset saattavat myös järjestää joitakin erillisiä kursseja tai kerhoja. Katso näistä tarkemmin kunkin yhdistyksen kotisivulta. Linkkejä yhdistysten kotisivuille löydät Kuuloliiton pääverkkosivuilta: Kuuloyhdistykset

Kuulovammainen henkilö voi anoa viitotun puheen tai viittomakielen kotiopetusta kotikuntansa sosiaalitoimesta vammaispalvelulain perusteella. Opetusta voi hakea itselleen ja/tai kuulevalle läheiselleen. Opetus voidaan järjestää yksilö- tai ryhmäopetuksena.

Kaikille avoimet
Eri työväen- ja kansalaisopistot, kansanopistot, oppilaitokset ja kesäyliopistot järjestävät ympäri Suomen joitakin viitotun puheen tai viittomakielen kursseja. Nämä ovat yleensä osallistujien itse maksettavia.