Kuuloliiton Kuulokurssit alueilla ja Kopolan kurssikeskuksessa

Alueilla järjestettävät kurssit (2pv+1pv)

Kuuloliitto järjestää seitsemän alueellista kuulokurssia vuonna 2023. Viisi kurssia on suunnattu ikääntyneille kuulokojeen käyttäjille, yksi kurssi on tarkoitettu työikäisille ja yksi kurssi on tinnituspainotteinen. Kaikkiin kursseihin voi myös läheinen osallistua.

Ajankohdat ja paikkakunnat ovat:

Sähköiseen hakemukseen pääset klikkaamalla ylläolevasta kurssilistasta kyseistä kurssia. Kurssit löytyvät myös tapahtumakalenterista. Hakemuslomake tarvittaessa myös word-muodossa:
Hakemus Kuulokurssille 2023

Kurssien tavoitteena on tarjota osallistujille ja heidän läheisilleen mahdollisuus toisten samassa tilanteessa olevien kohtaamiseen. Kursseilla käsitellään kuuloon ja tinnitukseen liittyviä teemoja sekä kuulon vaikutusta toimintakykyyn. Osallistujat saavat valmiuksia kuulokojeen käyttöön sekä tietoa kuulon apuvälineistä, kommunikaatiomenetelmistä ja tulkkauspalveluista. Vertaiskeskustelut ja läheisten kokemukset arjessa toimimisen keinoista ovat osa kurssiohjelmaa. Alueilla toteutettavat kurssit sisältävät kahden päivän kurssiohjelman ja puolen vuoden kuluttua järjestettävän jatkotapaamisen, jonka ajankohta sovitaan kurssilla (pl tinnituskurssi).

Kurssit toteutetaan STEA-avustuksella. Kurssit ovat osallistujille maksuttomia, mutta matkakuluista osallistujat vastaavat itse. Majoitus järjestetään täysihoidolla. Osallistujilta edellytetään omatoimisuutta, koska kurssilla ei ole avustavaa henkilökuntaa.

Hakemukset tulee lähettää kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa, joko täyttämällä sähköinen hakemus Kuuloliiton verkkosivuilla, sähköpostilla tai maapostina. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kurssivalinnasta noin kolme viikkoa ennen kurssia. Valinnassa etusijalla ovat hakijat, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Kuuloliiton kuulokursseille.

Lisätietoja ja hakemukset:

Imatran, Oulun, Laukaan, tinnitus- ja työikäisten kurssit: Asiantuntija Anna-Maija Tolonen, anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi, p. 044 752 5574, Puutarhakatu 8 b F 607, 20100 Turku.

Iisalmen ja Kittilän kurssit: Asiantuntija Maria Timonen, maria.timonen@kuuloliitto.fi, p. 0400 903 407, Kuuloliitto ry, PL 1199, 70211 Kuopio

Kopolan kurssikeskuksessa järjestettävät kurssit

Kuuloliiton Kopolan kurssikeskus (Kuhmoinen) järjestää yksitoista viiden päivän kuulokurssia vuonna 2023 ikääntyneille kuulokojeen käyttäjille ja heidän läheisilleen.

Ajankohdat ovat:

Kurssien tavoitteena on tarjota osallistujille ja heidän läheisilleen mahdollisuus toisten samassa tilanteessa olevien kohtaamiseen. Kursseilla käsitellään kuuloon liittyviä teemoja sekä kuulon vaikutusta toimintakykyyn. Osallistujat saavat valmiuksia kuulokojeen käyttöön sekä tietoa kuulon apuvälineistä, kommunikaatiomenetelmistä ja tulkkauspalveluista. Vertaiskeskustelut ja läheisten kokemukset arjessa toimimisen keinoista ovat osa kurssiohjelmaa. Kurssit sisältävät viiden päivän kurssiohjelman.

Kurssit toteutetaan STEA-avustuksella. Kurssit ovat osallistujille maksuttomia, mutta matkakuluista osallistujat vastaavat itse. Majoitus järjestetään täysihoidolla. Osallistujilta edellytetään omatoimisuutta, koska kurssilla ei ole avustavaa henkilökuntaa.

Hakemukset tulee lähettää kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa, joko sähköpostilla tai maapostina. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kurssivalinnasta noin kolme viikkoa ennen kurssia. Valinnassa etusijalla ovat hakijat, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Kuuloliiton kuulokurssille.

Lisätietoa ja hakemukset: Asiantuntija Sanna Lehtoväre sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi, 040 770 3803, Kopolan kurssikeskus Velisjärventie 50, PL 11, 17801 Kuhmoinen

Kuuloliiton etäkuulokurssit ja etävertaisryhmät

Etäkuulokursseilla ja etävertaisryhmissä käsitellään kuuloon / tinnitukseen liittyviä teemoja. Kursseilla ja ryhmissä on mahdollisuus käydä vertaiskeskustelua sekä vaihtaa kokemuksia arjessa toimimisesta ja työssä jaksamisen keinoista. Tapaamiset toteutetaan Teams-alustalla. Ohjeet osallistumisesta lähetämme ilmoittautuneille. Ohjaajina toimivat Kuuloliiton asiantuntijat.

Lisätietoa: Sanna Lehtoväre p. 040 770 3803, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi  ja Anna-Maija Tolonen p. 044 752 5574 anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi

Tinnituksen etäkurssi

Ajankohdat: ti 17.1 klo 18.00-19.30,  ti 24.1 klo 18.00-19.30, ti 31.1 klo 18.00-19.30, Jatkopäivä syksyllä 2023

Tinnituksen etäkurssille voi osallistua myös yhdessä läheisensä kanssa. Ilmoittautuminen sähköpostilla 2.1.2023 mennessä Kuuloliittoon Sanna Lehtovärelle, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi. Lähetä nimi, sähköpostiosoite, läheisen osallistuminen ryhmään ja keskusteluaiheet, joita toivoisit tinnituksen etäkurssilla käsiteltävän. Tule rohkeasti mukaan!

Läheisten etävertaisryhmä

Ajankohdat: ti 2.2. klo 18.00-19.30, ti 7.2. klo 18.00-19.30, Jatkotapaaminen syksyllä 2023

Vertaisryhmissä on mahdollisuus käydä vertaiskeskustelua samassa tilanteessa olevien kanssa, vaihtaa kokemuksia ja pohtia yhdessä arjessa jaksamisen keinoja. Vertaisryhmään toivotaan osallistumista yhdessä läheisen kanssa. Ryhmät toteutetaan verkkotapaamisina. Ohjeet osallistumisesta lähetämme ilmoittautuneille. Ohjaajina toimivat Kuuloliiton sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Etäverkkokurssille osallistuminen ei ole esteenä hakea myös Kopolan kurssikeskuksen tai alueellisille Kuulokursseille.

Lisätietoa: Sanna Lehtoväre, p. 040 770 3803, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi tai Anna-Maija Tolonen, p.044 752 5574, anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi

Kuulon etävertaisryhmä työikäisille

Ajankohdat: ti 21.2. klo 18.00-19.30, ti 28.2. klo 18.00-19.30,  ti 7.3. klo 18.00-19.30, Jatkopäivä syksyllä 2023

Ilmoittautuminen sähköpostilla 6.2.2023 mennessä Kuuloliittoon Sanna Lehtovärelle, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi. Lähetä nimi, sähköpostiosoite ja keskusteluaiheet, joita toivoisit vertaistapaamisissa käsiteltävän. Tule rohkeasti mukaan!

Etäkuulokurssi ikääntyneille

Ajankohdat: ti 18.4. klo10.00-11.30, ti 25.4. klo 10.00-11.30, ti 2.5. klo 10.00-11.30,  Jatkopäivä syksyllä 2023

Etäkuulokuulokurssille voi myös osallistua yhdessä läheisiensä kanssa. Ilmoittautuminen sähköpostilla 3.4.2023 mennessä Kuuloliittoon Sanna Lehtovärelle, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi, lähetä nimi, sähköpostiosoite, läheisen osallistuminen ryhmään ja keskusteluaiheet, joita toivoisit etäkuulokurssilla käsiteltävän. Tule rohkeasti mukaan!

Etävertaisryhmä työikäisille syksyllä 2023

Vertaisryhmässä on mahdollisuus käydä vertaiskeskustelua samassa tilanteessa olevien kanssa, vaihtaa kokemuksia ja pohtia yhdessä työssä ja arjessa jaksamisen keinoja. Työikäisten etävertaisryhmä muodostuu kolmen tapaamiskerran kokonaisuudesta ja keväällä 2024 olevasta jatkopäivästä. Osallistujien toivotaan osallistuvan kaikkiin tapaamiskertoihin. Tapaamiset toteutetaan Teams-alustalla. Ohjeet osallistumisesta lähetämme ilmoittautuneille. Ohjaajina toimivat Kuuloliiton asiantuntijat. Lisätietoa: Sanna Lehtoväre p. 040 770 3803, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi  ja Anna-Maija Tolonen p.044 752 5574 anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi

Ajankohdat ovat: ti 3.10. klo 18.00-19.30, ti 10.10. klo 18.00-19.30, ti 17.10. klo 18.00-19.30, Jatkopäivä keväällä 2024

Ilmoittautuminen sähköpostilla 15.9.2023 mennessä Kuuloliittoon Sanna Lehtovärelle, sanna.lehtovare@kuuloliitto.fi, lähetä nimi, sähköpostiosoite, ja toiveet teemoista, joita toivoisit vertaistapaamisissa käsiteltävän. Tule rohkeasti mukaan!

Tietosuojaseloste

Kuuloliiton Tietosuojaseloste Kuulokurssitoiminta 2023