Turvallinen kuulokekuuntelu

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi yli miljardin nuoren kuulon olevan vaarassa vapaa-ajalla tapahtuvan kuulokekuuntelun takia. WHO:n käynnistämän Make Listening Safe –aloitteen tavoitteena on edistää turvallisia kuuntelukäytäntöjä ja ehkäistä melusta ja liian voimakkaista äänistä johtuvaa kuulon heikkenemistä. 

Myös Kuuloliitto tekee ennaltaehkäisevää työtä, jotta vapaa-ajan melusta ei aiheutuisi kuulovammoja. Kuulokekuuntelussa on tärkeää löytää turvallisia keinoja nauttia musiikista, äänikirjoista ja podcasteista.  

Turvallisen kuuntelun rajat 

Kun kuuntelet musiikkia tai muuta ääntä kuulokkeilla, kuulosi hyvinvointi riippuu kolmesta tärkeästä asiasta: äänenvoimakkuudesta, kuunteluajasta ja siitä, kuinka usein altistut koville äänille. 

Turvallisen kuuntelun tarkkoja rajoja on vaikea määritellä, koska laitteet ja kuulokkeet eroavat toisistaan. Esimerkiksi: Puhelin tuottaa yleensä pienempää äänentehoa kuin stereovahvistin. 

Kuulokkeiden tyyppi vaikuttaa paljon:

Kuppikuulokkeet eristävät ääntä paremmin, joten samalla äänenvoimakkuudella ne voivat tuntua hiljaisemmilta kuin nappikuulokkeet. 

Nappikuulokkeet taas voivat ohjata ääntä suoraan korvakäytävään, mikä voi lisätä kuormitusta kuulolle. 

Vinkki: Jos ääni tuntuu liian kovalta tai korvat alkavat soida kuuntelun jälkeen, kannattaa laskea volyymia ja pitää taukoja. 

Voit testata äänenvoimakkuutta on asettamalla kuulokkeet käsivarren mitan päähän ja jos kuulet kuulokkeiden äänen selvästi, äänenvoimakkuus on liian kovalla.  Nyrkkisääntönä voidaan pitää myös 60/60 periaatetta. On turvallista kuunnella 60 minuuttia kerrallaan 60 prosentillla laitteen maksimiäänenvoimakkuudesta. 

Mitä on turvallinen kuulokekuuntelu? 

  • Käytä hyvin istuvia ja melua vaimentavia kuulokkeita, mielellään vastamelukuulokkeita 
  • Rajoita kuunteluaikaa ja pidä taukoja 
  • Seuraa äänenvoimakkuutta esimerkiksi sovelluksilla  

Miksi kuulon ja kuulemisen suojaaminen on tärkeää? 

Kuulon heikkeneminen vaikuttaa merkittävästi vuorovaikutukseen, kommunikaatioon, mielen hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Koska meluvammat ovat usein ehkäistävissä, jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan kuuloterveyteensä. Lisäksi jatkuvassa ääniärsykkeiden tulvassa oleminen voi olla kuormittavaa paitsi kuulollemme, myös aivoterveydelle, muistetaan nauttia välillä myös hiljaisuudesta.  

Lisätietoa:  

WHO Safe Listening 

Kuulokkeita käytetään jopa jatkuvasti: ”Ei oikein haluta olla siinä hiljaisuudessa” Kuuloliiton toiminnanjohtajan Sanna Kaijasen haastattelu Huomenta Suomessa. 

Kuulo katoaa suomalaisilta nuorilta salakavalasti – yksi valinta kuulokkeissa voi suojata kuuloa