Uutiset

Pitkäaikaissairaalla oltava varaa hoitaa itseään

44 potilas- ja kansanterveysjärjestöä, POTKA-verkosto esittää, että lääke-, matka- ja terveydenhuollon palvelujen maksukatot yhdistetään yhdeksi maksukatoksi, jonka taso vastaa yhden kuukauden takuueläkettä eli 785 euroa.  Myös Kuuloliitto on esityksen takana.

Hallitusohjelmaan on kirjattava:
Tavoitteeksi asetetaan sairastamisen kustannusten pienentäminen hallituskauden aikana, jotta kaikilla on varaa tarvitsemaansa hoitoon ja lääkkeisiin. Tätä varten perustetaan työryhmä, joka selvittää sairastamisen omavastuiden eli lääke-, matka- ja terveydenhuollon palvelujen maksukattojen yhdistämistä ja vuosittaisen lääkekaton jaksottamista useampaan erään.

Lääke-, matka- ja terveydenhuollonpalvelujen maksukatot pyrkivät suojaamaan ihmisiä kohtuuttoman suurilta kustannuksilta, mutta maksukattojen taso on tällä hetkellä Suomessa aivan liian korkea. Pitkäaikaissairaille kasautuu tyypillisesti terveydenhuollon käyntejä ja muita välttämättömän hoidon kuluja. Kustannusten lisäksi sairastaminen vaikuttaa monin tavoin arkeen ja elämänlaatuun. Suomessa maksukattojen taso on huomattavasti korkeampi verrattuna muihin Pohjoismaihin. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavantyyppinen maksukatto on tasoltaan alle 500 euroa. Suomessa vastaava luku on kolminkertainen: yhteenlaskettuna vuosittaiset maksukatot ovat tällä hetkellä yli 1500 euroa.

Potilasjärjestöt ehdottavat, että lääke-, matka- ja terveydenhuollon palvelujen maksukatot yhdistetään yhdeksi maksukatoksi, jonka taso vastaa yhden kuukauden takuueläkettä eli 785 euroa. Erilliset maksukatot kuitenkin säilyisivät ja niitä seurattaisiin jatkossakin. Maksukattojärjestelmää tulee kehittää siten, että edunsaaja saisi hänelle kuuluvan etuuden automaattisesti. Lääkekatto tulee jakaa useampaan erään vuoden aikana. Tällä hetkellä lääkkeenkäyttäjä voi joutua maksamaan useita satoja euroja maksavat lääkkeet yhdellä kertaa.

Kaikilla ei ole varaa tarvitsemiinsa lääkkeisiin tai hoitoon

Suomessa kaikilla ihmisillä ei ole varaa ostaa lääkkeitä tai hakeutua tarvitsemaansa hoitoon. Potilasjärjestöt törmäävät toistuvasti tilanteisiin, joissa ihmisten terveys vaarantuu korkeiden sairastamisen kustannusten vuoksi. Järjestöjen vuonna 2018 tekemän laajan selvityksen mukaan yli neljäsosa pitkäaikaissairaista ihmisistä on siirtänyt lääkkeiden hankkimista ja joka kymmenes heistä on jättänyt lääkärin määräämän lääkkeen kokonaan hankkimatta lääkkeen hinnan vuoksi. Noin viidennes vastaajista on asiakasmaksujen vuoksi tinkinyt viimeksi kuluneen vuoden aikana muista menoista, kuten ruuasta, ja joka kymmenes on asiakasmaksujen vuoksi siirtänyt menoa sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Pitkäaikaissairaan taloudellista rasitusta lisäävät myös muut sairauden tai vamman hoitoon liittyvät kulut. Kaikki hoidon kulut eivät sisälly maksukattoihin, vaan jäävät ihmisen itsensä maksettavaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ei-korvattavat käsikauppalääkkeet ja erilaisten apuvälineiden käytön kustannukset. Myös hoitotarvikkeiden maksuttomuudessa on kuntakohtaista vaihtelua.

Neljä potilasjärjestöä kysyi eduskuntapuolueiden mielipidettä asiakasmaksuista. Puolueet suhtautuvat järjestöjen ehdotuksiin pääosin myönteisesti: kaikki puolueet ilmoittivat olevansa joko yksiselitteisesti lääkekaton jaksottamisen ja maksukattojen yhdistämisen kannalla tai pitävänsä niitä selvittämisen arvoisina vaihtoehtoina. Nyt on siis mahdollista kehittää maksukattoja sairastavan kannalta kohtuullisempaan suuntaan. Maksukattojen yhdistäminen ja lääkekaton jaksottaminen on lisättävä konkreettisena esityksenä tulevaan hallitusohjelmaan. Palvelu-, matka- ja lääkemaksukatot on yhdistettävä yhdeksi maksukatoksi, jonka taso vastaa yhden kuukauden takuueläkettä eli 785 euroa.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Ilkka Repo, POTKA-verkosto, ilkka.repo@allergia.fi, 040 156 2634
erityisasiantuntija Päivi Opari, SOSTE, paivi.opari@soste.fi, 040 588 6154

POTKA on 44 potilas- ja kansanterveysjärjestön verkosto, jonka toimintaa koordinoi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.