Tulkkaus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuulovammaisen asiakkaan oikeudesta tulkkaukseen sote-palveluissa säädetään mm. asiakas- ja potilaslaissa.
Terveydenhuollolla on vastuu asiakkaan tulkkauksen järjestämisestä silloin, kun se lähettää asiakkaalle kutsun esimerkiksi toimenpiteeseen, tutkimuksiin, laboratorioon tai röntgeniin. Näissä tilanteissa terveydenhuollon yksiköllä on etukäteen tiedossa, että asiakas tarvitsee tulkkausta ja sillä on mahdollisuus järjestää se ajoissa.
Myös sosiaalitoimen pitää mahdollisuuksiensa mukaan järjestää asiakkaalle tulkkaus. Kun esimerkiksi sosiaalitoimisto kutsuu asiakkaan tapaamiseen, sillä on vastuu tulkkauksen järjestämisestä.
Tulkkauspalvelulain mukaan oikeus tulkkauspalveluun on henkilöllä, jolla on kuulonäkövamma, kuulovamma tai puhevamma ja joka vammansa vuoksi tarvitsee tulkkausta työssä käymiseen, opiskeluun, asiointiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, harrastamiseen tai virkistykseen. Lisäksi edellytyksenä on, että henkilö kykenee ilmaisemaan omaa tahtoaan tulkkauksen avulla ja hänellä on käytössään jokin toimiva kommunikointikeino.
Tulkkauspalvelulaissa määritelty Kelan vastuu tulkkauspalvelulain järjestämisestä on toissijainen eli sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskäynneissä tulkkauksen järjestämisestä on ensisijaisesti vastuussa kyseinen sosiaali- tai terveydenhuollon yksikkö.
Lisätietoa
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista