Monialaista ja monitieteistä kuulo-oppia – työelämäasiat keskiössä audiologian päivillä
Kuuloliitto osallistui Audiologian päiviin Helsingissä vahvalla asiantuntijapanoksella sekä näytteilleasettajana että työelämäaiheisella esityksellä. Audiologian, eli kuulo-opin ja kuulon kuntoutuksen, päivät kokoavat vuosittain yhteen kuuloalan keskeisiä toimijoita: kuulonkuntoutuksen eri ammattiryhmiä, tutkijoita, kuuloalan järjestöjä ja yrityksiä.
Yhdessä kehittämispäällikkö Anniina Lavikaisen kanssa avasimme “Kuulo ja työelämä” -esityksessämme työikäisten kuulon haasteita, niiden moninaisuutta ja erityisesti sitä, miten kuulon ongelmat näkyvät työpaikan arjessa, työssä jaksamisessa ja työkyvyssä. Esityksessä korostimme myös työelämän yhdenvertaisuuden edistämistä ja varmistamista. Jokaisen työnantajan tulee edistää yhdenvertaisuutta eri syrjintäperusteet huomioiden. Sen lisäksi työnantajan velvollisuus on tehdä yhdenvertaisuuslain mukaisia kohtuullisia mukautuksia.
Kohtuulliset mukautukset ovat kuulovammaisen työntekijän oikeus. Avasimme esityksessä tätä näkökulmaa kuulovammaista isännöitsijää koskevan korkeimman oikeuden ennakkotapauksen kautta. Kohtuullinen mukautus varmistaa kuulovammaisen työntekijän tosiasiallisen yhdenvertaisuuden. Mukautuksia tulee tehdä myös ennakollisesti, jos työntekijän vamma on tiedossa. Kohtuullinen mukautus ei ole mitään ekstraa, vaan keino varmistaa samanlaiset työntekemisen ja työllistymisen mahdollisuudet kuulovammaisille muiden kanssa.
Päivät oli rakennettu monipuoliseksi kattaukseksi kuuloalan tämän hetken puhutuimpien teemojen ympärille. Saimme kuulla kuntoutuksen digitaalisista palveluista, kuten Terveyskylän Kuulotalosta ja HUSin kehittämästä tinnituksen omahoito-ohjelmasta. Lisäksi esitykset ääniyliherkkyydestä sekä mikä edistää ja mikä estää käyttäytymisen muutosta hyvinvoinnin edistämisessä herättivät myös keskustelua.
Näyttelypisteellämme vieraili paljon kiinnostuneita ja loimme lisäksi monia uusia verkostoja. Saimme valtavasti kiitosta ja palautetta toiminnastamme sekä erityisesti materiaaleistamme, joita käytetään laajalti kuulonkuntoutuksessa. Lisäksi kuulokurssimme mainittiin yhtenä osana moniammatillista ja –alaista yhteistyötä.
Keskustelut päivillä, ne lukuisat materiaalipyynnöt, saamamme palaute ja jatkuva yhteistyö ammattilaisten kanssa muistuttivat jälleen siitä, miten merkittävää ja tarpeellista työtä teemme. Tätä työtä me jatkamme myös aikana, jolloin järjestöjä arvostellaan kovin sanoin.
Haluamme vielä kiittää järjestäjiä, Suomen audiologian yhdistystä sekä HUSia mahdollisuudesta osallistua päiviin.
Teksti: Tiina Hattunen ja Anniina Lavikainen