Uusi äänimaailma – kokemuksia sisäkorvaistutteesta aikuisena
Matkani sisäkorvaistutteeseen alkoi keväällä 2024. Olin ollut pitkään hyvin uupunut pärjäämään pelkillä kuulokojeilla, jotka eivät tuntuneet millään riittävän. Minulla on sensorineuraalinen huonokuuloisuus molemmissa korvissa ja kojeita olen käyttänyt noin 20-vuotiaasta. Sisäkorvaistute oikeaan korvaan leikattiin syksyllä 2025.
Työhöni kuuluu paljon kommunikointia, niin etäyhteyksillä kuin kasvotusten, suomea tai muuta kieltä puhuvien kanssa. Jokainen huonokuuloinen tietää, miltä tuntuu pinnistellä kuullakseen, sekä miten kuormittavaa se on pitkittyessään. En kokenut pärjääväni työssäni riittävän hyvin, vaikka olikin monenlaisia työn mukautuksia ja yritin muistuttaa ihmisiä esimerkiksi huulioluvun tärkeydestä. Tämä oli yksi syy miksi päädyin sisäkorvaistutteeseen. Koin, ettei se kuulo tästä ainakaan parane, joten miksen yrittäisi tätä keinoa. Tuntui, että hävittävää ei ollut, pelkkää toivoa paremmasta, vaikka toki myös monia kysymysmerkkejä.
Harjoittelun ja kärsivällisyyden matka
Lähdin avoimin mielin kohti sisäkorvaistuteprosessia. Yritin saada tarpeeksi tietoa etukäteen ja puhua asiasta ääneen. Leikkausta ennen oli jännittävät oltavat niin kuin asiaan kuuluu, mutta päällimmäisenä oli toiveikas olo. Leikkaus sujui erinomaisesti ja pääsin samana päivänä kotiin. Voisi näin jälkikäteen sanoa, että siitä alkoi ihan uudenlainen elämä.
Leikkauksesta toipuminen oli raskasta. Ensimmäinen viikko meni aika lailla maatessa ja niin sanotusti haavoja parannellessa. Noin kolmen viikon jälkeen ulkoinen prosessori aktivoitiin. Äänimaailma oli iso shokki, vaikka olinkin kuullut, että se tulee olemaan hyvin erilaista kuin luonnollinen kuulo tai kuulokojeilla kuuleminen. Mietin, että tätäkö tämä tulee olemaan loppuelämän. Onneksi tiesin etukäteen, että kuntoutus tulee kestämään ja äänimaailmaan tottuu lopulta, joten osasin olla armollinen itseä kohtaan. Aivoillahan ihminen kuulee, joten aikamoinen oppimismatka se oli. Sain hyvät vinkit kuulokeskuksesta (muun muassa Kuulorata-sovellus) ja läheiset olivat tsemppaamassa kaikissa mutkissa. Esimerkiksi puoliso luki kirjaa niin, että ensin seurasin tekstin mukana, sitten pelkän huulioluvun tuella ja lopulta pystyin vain kuuntelemaan. Äänimaailma ei ole aluksi millään tasolla miellyttävä, mutta kun käyttää istutetta ahkerasti ja vaikka alussa muutamia tunteja kerrallaan, saattaa nopeastikin huomata, että suosiikin jo sillä kuuntelemista. Liian laukalle ei kannata lähteä heti alussa, vaan täytyy muistaa myös levätä ja palautua, se oli ainakin itselle tärkeää.
Vertaistuen voima
Uskon tarinani olevan mainio esimerkki vertaistuen tärkeydestä, joka näkyy ihan konkreettisella tavalla jokapäiväisessä elämässäni. En usko, että olisin päätynyt nyt – tai koskaan – sisäkorvaistutteeseen, ellen tuntisi sisäkorvaistutteen käyttäjiä. Olen päässyt tutustumaan läheltä ystävien ja tuttujen arkeen sisäkorvaistutteen kanssa, kysymään askarruttavia asioita sekä jakamaan omia tuntemuksia ja huolia. Tästä olen ikuisesti kiitollinen jokaiselle, joka on avannut omaa kuulopolkuaan.
Kaiken vaivan jälkeen en vaihtaisi päivääkään. Kuulen asioita, joita en ole kuullut vuosikymmeneen – lintujen laulua ja hälytysääniä. Ja aina kun siltä tuntuu, pääsee takaisin omaan hiljaisuuteen rentoutumaan laittamalla kojeet pois päältä. Jokaisen kuulomatka on erilainen, mutta toivon kaikkien sisäkorvaistutetta harkitsevan saavan tarpeeksi tietoa päätöksen tekemiseen, sekä etsimään riittävästi vertaistukea sitä halutessaan. Olen ylpeästi osa sisäkorvaistutteiden käyttäjiä – hyvää kansainvälistä sisäkorvaistutepäivää kaikille!
Kirjoittaja
Susanna Kivinen