Mitä meistä jää jäljelle leikkurin jälkeen?
Olen huonokuuloinen. Sen myöntäminen ja kertominen muille on tänä päivänä helpompaa kuin koskaan, kiitos Kuuloliiton nuorten aikuisten vertaistoiminnan. Olen lapsesta asti käyttänyt kuulokojeita, mutta vasta aikuisena löysin vertaistuen piiriin. Vertaistuki muilta kuulovammaisilta on äärimmäisen tärkeää, sillä heidän kanssaan minulla on olo, että joku ymmärtää tilannettani. Heidän kanssa voin jakaa kokemuksiani kojeiden käytöstä, viittomisesta, kuuloväsymyksestä ja tekstityksen tarpeellisuudesta.
Moottorikorvien Nuorisotoimikunnassa olen saanut toteuttaa mahtavia vertaistapahtumia, tavata muita kuulo- ja viittomakielialan toimijoita, ja ennen kaikkea antaa vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville. Olen saanut muilta huonokuuloisilta vanhemmilta vinkkejä arkeen kuulevan lapsen kanssa. Olen löytänyt uusia kavereita ja ystäviä tapahtumissa. Kuuloliiton kautta olen saanut tietoa oikeuksistani esimerkiksi työpaikalla tehtäviin mukautuksiin. Olen saanut kokea, että olen arvokas kuulovammaisena ihmisenä, ja tämä ominaisuuteni on myös voimavarani.
Järjestöavustusleikkaukset uhkaavat kuulo- ja viittomakielialan ainutlaatuista työtä. Kaavailtu leikkaus olisi jopa yli 60% sote-järjestöjen avustuksista. Jos leikkaus on näin raju, ei meille huonokuuloisille jää mitään. Meille ei olisi mitään tahoa, josta saada tietoa oikeuksistamme tai ketään, joka valvoisi etujamme. Vertaistuki loppuisi tai vähenisi niin, että sitä tuskin enää vertaistueksi voisi kutsua. Saisimme sanoa hyvästi leireille, tapahtumille ja kokouksille, joita tuetaan avustuksin esimerkiksi työntekijöiden palkkaamisella. Meille ei jäisi mitään.
Nykyistä leikkauspolitiikkaa katsoessani mieleeni hiipii ajatus, mikä taho korvaa sote-järjestöjen työn, jos ne katoavat. Vastaus: ei mikään. Jos ihmisellä todetaan kuulovamma, kuulokeskuksista saa ehkä kuulontutkimuksen ja laitteet, muttei muuta. Kukaan ei auta kunnolla sopeutumaan muutokseen, kerro keinoja kommunikoida muiden kanssa, tai katso tilannetta inhimilliseltä kannalta kuten Kuuloliitto ja muut alan järjestöt. Heillä on valtavasti tietoa, joka ollaan vaarassa menettää.
Kuulo- ja viittomakielialan järjestöt, kuten monella muutkin taistelevat tällä hetkellä olemassaolonsa puolesta. Jos avustusleikkaukset toteutuvat, seuraa paljon kärsimystä, joka juontuu siitä, että tietoa ei saa ja vertaistukea ei löydy. Lisäksi ihmisiä joutuu varmasti työttömiksi, koska toimintoja joudutaan lakkauttamaan. Vertaistuki auttaa jaksamaan ja tekee maailmasta inhimillisemmän paikan elää. Järjestöiltä ei saa enää leikata!
Kirjoittaja
Siiri Helminen, Kuuloliiton Nuorisotoimikunnan varapuheenjohtaja