EU:n vammaiskortti

Vammaiskortti logo.Suomi on mukana eurooppalaisessa vammaiskortissa ja suomalaiset vammaiset voivat hakea korttia Kelan kautta. EU:n vammaiskortilla voi todentaa oman vammaisuutensa eri palveluissa ja se on tarkoitettu vammaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämiseen. Kortti toimii sekä Suomessa että EU-maissa. Kortti on vapaaehtoinen ja maksullinen (10 euroa).

Vammaisuus todennetaan jo voimassa olevilla viranomaispäätöksillä eikä EU:n vammaiskorttia varten tarvitse hakea esimerkiksi lääkärinlausuntoa. Ne palvelut, joiden perässä on A, osoittavat EU:n vammaiskortin omaavan henkilön tarvitsevan avustajaa tai tulkkia.

Yleisimmät päätökset, joiden perusteella kuulovammainen hakee korttia:

  • alle 16-vuotiaan vammaistuki
  • 16 vuotta täyttäneen vammaistuki
  • eläkettä saavan hoitotuki
  • kuulovammaisen tulkkauspalvelu (A)
  • kuulo- ja näkövammaisen tulkkauspalvelu (A)

Muita päätöksiä, joiden perusteella vammainen henkilö voi hakea korttia:

  • vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta
  • sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuki (ns. kuljetuspalvelupäätös)
  • vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu
  • näkövammaiskortti (A)
  • omaishoitosopimus (vammaiskortti tarkoitettu omaishoidettavalle) (A)
  • saattajapalvelu (A)
  • vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen (A)
  • henkilökohtainen apu (A)
  • erityishuolto-ohjelman mukainen päätös ja siihen liittyvät palvelut (A)
  • erityisen tuen päätös (A).

Lisätietoja

Vammaiskortti-sivustolta löydät tarkempaa tietoa EU:n vammaiskortista. Siellä on mm. listattu vammaiskorttikohteet Suomessa. Osa vammaiskorttikohteista päästää vammaisen henkilön avustajan maksutta mukaan palveluunsa.