Uutiset
Kuuloliiton uudeksi kehittämispäälliköksi Anniina Lavikainen
Vuoden alussa kehittämispäällikkönä aloittanut Anniina Lavikainen vastaa liiton vaikuttamistoiminnasta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Lisäksi hän koordinoi Kuuloliiton kehittämistoimintaa, esimerkiksi uusien hankkeiden suunnittelua ja hakemista. –Pitkäaikaisena työntekijänä olen nähnyt läheltä Kuuloliiton kokeman valtavan muutoksen. Vuonna 2007 pinnalla oli vahvasti kuntoutustoiminta. Viime vuosina Kuuloliitto on profiloitunut vahvemmin yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi ja arjessa on korostunut edunvalvonta- ja vaikuttamistyö. Lavikaisen mukaan […]