Blogit

Työikäisen muisti ja muistisairaudet  

Kuvassa kalenteri ja oikealla teksti työikäisen muisti ja muistisairaudet

Unohtamista tapahtuu kaikille

Joskus asiat tulevat mieleen viiveellä ja itseä harmittaa, kun ei juuri siinä tilanteessa nyt heti muista. Näitä sinänsä harmittomia muistikatkoja ja unohtamisia tapahtuu meille jokaiselle, eikä kyse ole aina alkavista muistisairauden oireista. On kuitenkin hyvä tunnistaa toistuvat ja tiedonkäsittelyä kuormittavat tai arjen sujumista hankaloittavat tilanteet, jotta taustalla oleviin tekijöihin voidaan ajoissa kiinnittää huomiota. Silloin voidaan jo ennaltaehkäisevästi kartoittaa, mitkä tekijät voisivat olla taustalla ja aloittaa tarvittavat toimenpiteet tai mahdollinen lääkitys tilanteen korjaamiseksi.

Tiedonkäsittelyn ja muistin muutokset työikäisenä

Muistin toimintaan ja aivojen terveyteen vaikuttavat monet eri asiat. Työikäisillä voi taustalla olla stressiä, masennusta tai huonosti nukuttuja öitä. Kasvaneet vaatimukset työelämässä ja vapaa-ajalla, sekä liian monen asian samanaikainen tekeminen eli multitaskaus haastavat ja kuormittavat aivojamme ja tiedonkäsittelyä. Levon ja unen merkitys yhtenä tärkeimpänä aivoterveyden ylläpitäjänä unohtuu liian usein.

Tutkimusten mukaan muistin ja keskittymisen vaikeuksia kokee jopa neljännes työikäisistä¹. Etenevään muistisairauteen sairastuu Suomessa tällä hetkellä 150 000 henkilöä, joista työikäisiä on 2 700. Vuosittain uusia diagnooseja tehdään 23 000. Ja vaikka etenevät muistisairaudet ovatkin harvinaisia työikäisillä, vuosittain niihin sairastuu noin 600 henkilöä.

Työikäisen aivoterveys ja tiedonkäsittelyn oireiden selvittäminen

Aivoterveydestä huolehtiminen kannattaa kaiken ikäisenä. Hyvät mallit luodaan jo lapsuudessa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Etenevien muistisairauksien riski kasvaa ikääntyessämme, mutta riskiä voidaan myös pienentää kiinnittämällä huomiota aivojen kannalta terveellisiin elintapoihin. Siksi niihin kannattaa tutustua ja ottaa käyttöön.

Kun muistin ja tiedonkäsittelyn kuormaa kertyy ja huolestuttaa työssä jaksaminen, voi tilannetta kartoittaa yhdessä työterveydenhuollon tai muun ammattilaisen kanssa. Etukäteen voi täyttää kyselylomakkeen², joka on tarkoitettu vastaanotolla käyville muististaan huolestuneille asiakkaille. Lomakkeen avulla voi pohtia jo etukäteen tiedonkäsittelyn ja muistin muutoksia.

Aivoviikolla on hyvä pysähtyä näiden asioiden äärelle. Mikä on sinun seuraava askel oman aivoterveyden edistämiseksi ja muistisairauksien riskien pienentämiseksi? Löydät tämän päivän somenostoista vinkkejä muistin tukemiseen, pohdi samalla mitkä ovat sinun parhaita keinojasi.

Kyselylomake ² ja muut blogin taustalähteet: www.muistiliitto.fi, Tiedonkäsittelyn heikentymät ja työkyky ¹

Teksti: Anita Pohjanvuori, Muistiliitto, asiantuntija, työikäisten muisti ja muistisairaudet, aivoterveys