Tavoitteet
Kuuloliitto on sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö, joka toimii kuulovammaisten tukena, valvoo heidän etujaan ja edistää heidän osallisuutta. Päämääränä on kuulovammaiselle esteetön ja saavutettava yhteiskunta, joka panostaa kuuloterveyden vahvistamiseen ja kuulovammojen ennaltaehkäisyyn.
Kuulovammaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet yhteiskunnalliseen osallisuuteen, kuten työntekoon, opiskeluun, harrastuksiin, kulttuuriin ja teknologiseen osallisuuteen. Yhdenvertaisuus edellyttää esteetöntä ja turvallista kuunteluympäristöä, saavutettavaa viestintää, kuuloterveyttä tukevia ja ennaltaehkäiseviä toimia sekä laadukkaita ja yksilöllisiä palveluja ja apuvälineitä.
Kuuloliiton arvot
Arvot ovat valintoja ja toimintaa ohjaavia periaatteita, joihin on kiteytetty yhteinen ymmärrys siitä, mikä on tärkeää ja mitä kohti kannattaa mennä. Kuuloliiton arvoja ovat yhdenvertaisuus, yhdessä tekeminen ja ihmisläheisyys.
Yhdenvertaisuus. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Heillä tulee olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisina jäseninä ja saada tarvitsemiaan palveluita. Yhdenvertaisuus on meille arvo, jonka toteutumiseksi teemme jatkuvaa vaikuttamistyötä yhteiskunnan kaikilla eri tasoilla.
Yhdessä tekeminen. Päätöksenteossa ja toiminnassa meille on tärkeää, että kaikkien näkökulmat ja ajatukset saadaan mukaan keskusteluun. Tavoitteet kohti visiotamme toteutamme keskustelevassa yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden ja toimihenkilöiden välillä. Tarvitsemme ja haluamme myös yhteistyökumppaneita, joiden kanssa meillä on yhteisiä tavoitteita. Yhdessä olemme vahvempia, näkyvämpiä ja osaavampia.
Ihmisläheisyys. Arvostamme ihmisten moninaisuutta, otamme toisemme huomioon sekä erilaisissa kommunikointitilanteissa että kaikessa arjen toiminnassa.
Turvallisemman tilan periaatteet
Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita kaikessa toiminnassamme ja tapahtumissamme. Turvallisen tilan periaatteet on tarkoitettu myös kuuloyhdistysten käyttöön.
Yhteistyö, toisten kohtaaminen ja avoin vuorovaikutus toteutuu parhaiten, kun jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää. Kuuloliiton toiminnassa kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti riippumatta heidän henkilökohtaisista piirteistään tai ominaisuuksistaan.
Turvallisemman tilan periaatteet ladattavissa myös pdf-muodossa:
Turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet kuva
Strategia 2026-2030
Kuuloliitto on tulevaisuudessa teknologiaa viisaasti hyödyntävä, vahva ihmisoikeuslähtöinen vaikuttaja ja yhteisöllinen kansalaisjärjestö. Se toimii edelläkävijänä kuuloinnovaatioissa ja vahvistaa saavutettavuutta yhteistyössä vapaaehtoisten ja teknologiakehittäjien kanssa. Järjestö edistää kuuloterveyttä osana kansanterveyttä, tuo esiin kuulovammaisten ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tukee jäsentensä osallisuutta arjessa ja päätöksenteossa. Kuuloliitto on ketterä, asiantunteva ja luotettava toimija, joka rakentaa tulevaisuutta rohkeasti ja yhdessä.
Tutustu tarkemmin: Kuuloliiton strategia 2026-2030 (pdf)
Strategiset valinnat
- Strateginen valinta 1. Teknologian kehittyminen vahvistaa yhdenvertaisuutta ja kuuloinnovaatioita
- Strateginen valinta 2. Ihmisoikeusperustaiset palvelut ja yhteiskunta turvaavat kuulovammaisten osallisuuden
- Strateginen valinta 3. Kuuloterveyteen panostaminen tuottaa kansanterveydellisiä hyötyjä