Blogit

Mun duuni -blogisarjan kesätyöextra: kuulovammaisena kesätyössä

Kesätyö huvipuistossa kuulovammaisena – uhka vai mahdollisuus? 

Kesätyöhaku on taas pian ajankohtainen, ja haluamme tällä blogilla innostaa juuri sinua ottamaan ensimmäiset askeleet kohti kesän työmahdollisuuksia. Olitpa sitten hakemassa ensimmäistä kesätyöpaikkaasi tai jo kokenut kesätyöläinen, nyt on täydellinen aika suunnitella tulevaa. Kesätyöt tarjoavat loistavan tilaisuuden kartuttaa työkokemusta, oppia uusia taitoja ja tutustua erilaisiin aloihin – samalla kun tienaat rahaa ja saat uusia kokemuksia! Tämä blogi kertoo kesätyöstä huvipuistossa ensin Viivin ja sitten Jennan kertomana. 

Kun työympäristö on yhtä äänekäs kuin värikäs 

Työskentelin aikoinaan Linnanmäellä laitetyöntekijänä muutaman kesäkauden ajan. Noilta ajoilta minulle on jäänyt paljon ystäviä ja upeita muistoja, joita voin muistella lämmöllä vielä näin 10 vuotta jälkeenpäin. Kuulovammani otettiin työyhteisössä hyvin huomioon. Sain aina kertoa, jos jonkin laitteen työskentely-ympäristö tuntui minulle liian haastavalta, jolloin kyseistä laitetta ei enää jatkossa laitettu minun ajettavakseni. Onneksi tällaisia laitteita oli lopulta koko puistossa kuitenkin vain muutama. 

Huvipuistot tunnetaan iloisen värikkäästä tunnelmastaan, mutta ne ovat myös meluisia ympäristöjä. Musiikki kaikuu kaiuttimista, laitteet rämisevät ja kolisevat, ihmisten nauru ja huudahdukset täyttävät ilman. Tämä äänten kirjo kuuluu huvipuistoon, mutta työntekijälle meluisa ympäristö voi olla sekä haastava että kuormittava. 

Laitteiden läheisyydessä melu voi olla jatkuvaa. Myös asiakaspalvelutilanteet voivat olla hankalia, kun taustamelu peittää puheen. Esimerkiksi ohjeiden antaminen tai kysymysten kuuleminen vaatii usein tarkkaavaisuutta ja selkeää kommunikointia. Meluisassa työympäristössä kuulonsuojaamisesta on erityisen tärkeää pitää huolta, ja siihen työntekijöitä kannustettiin myös paljon. Huvipuistossa työskentelevä oppii nopeasti kommunikoimaan selkeästi ja ytimekkäästi. Kehonkielen käyttö, huuliltalukeminen, eleet ja visuaaliset merkit, kuten kyltit, ovat tärkeitä apuvälineitä, kun puhe ei välttämättä aina kuulu melun keskellä. Työntekijät kehittävät lisäksi kykyään pysyä rauhallisina hektisissä tilanteissa, vaikka ympärillä olisi paljon hälinää. Asiakkaat ja työkaverit olivat hyvin ymmärtäväisiä, sillä meluisa ympäristö oli ajoittain haasteellinen myös heille. Huuliltalukutaitoni oli erittäin hyödyllinen meluisassa työympäristössä.

Avoimuus kannattaa  

Olin hyvin avoin kuulovammastani. Koen, että avoimuuteni johti siihen, että työkaverini puhuivat sen jälkeen selkeämmin radiopuhelimeen ja saattoivat esimerkiksi vastata laitepuhelimeen puolestani. En kokenut koskaan syrjintää kuulovammasta kertomisen jälkeen.  Työkaverit olivat enemmänkin positiivisen kiinnostuneita asiasta. Koen myös, että kuulovamma oli omalla tavallaan myös vahvuuteni, sillä kuulovammaisena tiesin, miten antaa ohjeistuksia selkeästi ja kuuluvalla äänellä. Olin myös jo valmiiksi taitava lukemaan huulilta. Tämän lisäksi minulla oli myös hyvät valmiudet kohdata erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita, kun he tulivat asiakkaiksi laitteille.

Viivi Kilpeläinen 

Kesätyöt Vauhtipuistossa – kuulovammaisen laitevalvojan arkea 

Työskentelin parina kesänä Oulun Vauhtipuistossa laitevalvojana. Vauhtipuisto on pieni ja sympaattinen huvipuisto, joka on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsenmielisille. Toisin kuin suuremmissa huvipuistoissa, Vauhtipuiston laitteet ovat pienempiä, ja laitevalvojat työskentelevät itsenäisesti. 

Työympäristössä riitti vilskettä ja iloa, sillä lapset olivat lähes poikkeuksetta innoissaan laitteista. Vaikka lasten kiljunta saattoi välillä olla korvia huumaavaa, se oli samalla merkki siitä, että he viihtyivät. Valvojana työskentely edellytti kuitenkin jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Oli tärkeää havaita, jos laite piti poikkeavia ääniä tai jos asiakas ei viihtynyt kyydeissä. Vastuu yksin työskentelystä toi sopivasti haastetta muuten rennon ilmapiirin keskelle. 

Millaisia haasteita kuulovammainen voi kohdata huvipuistotyössä?

Työssä käytimme radiopuhelimia, mutta niiden kuunteleminen ei ollut aina helppoa. Olen sisäkorvaistutteiden käyttäjä, ja radiopuhelimen ääni oli usein epäselvä. Huomasin kuitenkin, etten ollut ainoa, joka kamppaili kuuluvuuden kanssa – myös täysin kuulevat kollegat joutuivat välillä arvailemaan, mitä toisessa päässä sanottiin. Onneksi laitteet sijaitsivat vierekkäin, ja viestiä pystyi helposti käydä tarkentamassa laitenaapurin valvojalta.

Vauhtipuistossa kävi myös paljon ulkomaalaisia turisteja, erityisesti Ruotsista ja Norjasta. Kuuloväsymyksen keskellä saattoi toisinaan olla vaikeaa hahmottaa, mitä kieltä asiakas puhui. Tämä ei kuitenkaan muodostunut suureksi ongelmaksi, sillä elekieli ja pienet käsimerkit auttoivat usein tilanteen ratkaisemisessa. Joskus osoitin myös sisäkorvaistutteitani, mikä auttoi asiakasta ymmärtämään, etten välttämättä kuule kaikkea.

Jenna Linsuri

Nykyään huvipuistotyöskentelyyn on saatavilla myös helpotusta, sillä esimerkiksi huvipuistotyössä usein käytettäviin radiopuhelimiin on saatavilla myös apuvälineitä, joita kuulovammainen voi hyödyntää saadakseen äänen suoraan kuulokojeisiinsa. Vaikka huvipuistot ovatkin meluisia työympäristöjä, työntekijöille osoitettu oikeanlainen tuki ja yhteispeli työkavereiden kanssa tekevät niistä mahdollisia työpaikkoja meistä jokaiselle. Kokemus tällaisessa ympäristössä opettaa myös paljon arvokkaita taitoja ja antaa ainutlaatuisia muistoja, joita kantaa mukanaan pitkään.

Kuulovammaisena pystyy työskentelemään myös haasteellisemmissa työympäristöissä, rohkeasti siis hakemaan kesätyötä!