Kuulon apuvälineet ja kuulemista tukevat lisälaitteet
Kuulon apuvälineiden avulla kuulovammaisen jokapäiväinen elämä helpottuu ja turvallisuudentunne lisääntyy. Myös opiskelussa ja työssä selviytymisessä kuulon apuvälineillä voi olla iso merkitys.
Osaa apuvälineistä käytetään yhdessä kuulokojeen kanssa. Erilaisia induktiosilmukoita käytettäessä tarvitaan kuulokojeeseen induktiivisen kuuntelun ohjelma (T-asento), joka ohjelmoidaan kuulokojeeseen kojesovituksen yhteydessä.
Apuvälineiden hankinta
Apuvälinetarve arvioidaan yleensä kuulokeskuksessa, kuuloasemalla tai sairaalan kuntoutusohjaajan tapaamisen yhteydessä. Apuvälinearvion perusteella kuulovammainen saa useimmat tarvitsemansa apuvälineet käyttöönsä kuuloasemalta tai kuulokeskuksesta. Sairaalan apuvälinehuoltoon kuuluu myös apuvälineen käytön opastus ja laitehuolto.
Vammaispalvelulain mukaan korvataan esteettömän asumisen tukea, kuten hälytinjärjestelmän kustannukset ja asennus. Kuulovammaisten kuntoutusohjaaja auttaa ja ohjaa hälytinjärjestelmän hankkimisessa.
Kela korvaa kuulovammaiselle työssä tai opiskelussa tarvittavia apuvälineitä. Työtapaturma- ja ammattitautitapauksissa korvaajana on vakuutusyhtiö ja sotakuulovammoissa Valtionkonttori.
Kuulon apuvälineitä ja lisälaitteita voi myös hankkia omalla kustannuksella kodinkone-, puhelin- ja sähköliikkeistä, tavarataloista sekä kuuloalan maahantuojilta ja heidän verkkokaupoista.
Erilaisia apuvälineitä ja lisälaitteita
Matkapuhelimeen voi liittää kaulassa pidettävän induktiosilmukan tai digitaalisen äänensiirtolaitteen, joka siirtää äänen langattomasti kuulokojeeseen. Laitteista ja niiden yhteensopivuudesta saa lisätietoa kuuloalan ammattilaisilta ja kuuloalan liikkeistä.
Television, radion ja tietokoneen kuunteluun on saatavissa erilaisia kuulokkeita, induktiosilmukoita ja langattomia kuuntelujärjestelmiä. Lisätietoa laitteista ja yhteensopivuudesta saa kuuloalan ammattilaisilta ja kuuloalan liikkeistä.
Hälytysjärjestelmät auttavat havaitsemaan kodin eri hälytysäänet, kuten ovikellon, puhelimen, palovaroittimen, herätyskellon tai itkuhälyttimen esimerkiksi merkkivalon ja täristimen avulla.
FM-laitteet helpottavat kuuntelutilanteita opiskelussa ja työssä. Yksilöllisesti toteutettava järjestelmä muodostuu lähettimestä, jossa on mikrofoni ja vastaanottimesta, jota käytetään kuulokojeen kanssa.
Kuulokoira on avustajakoira, jonka voi kouluttaa ilmaisemaan omistajalleen erilaisia ääniä, joita tämä itse ei voi kuulla. Lisätietoa kuulokoirista ja niiden koulutuksesta löydät täältä: Koulutus – Suomen kuulo- ja tukikoirat ry (koiratukena.fi)