Uutiset

Kuuloliitto mukana Helsinki Pride -kulkueessa

Helsink Pride yhteisökumppani 2025 logo

Kuuloliitto ottaa osaa Helsinki Pride -kulkueeseen lauantaina 28.6.2025. Liitto osallistuu ensi kertaa virallisena yhteisökumppanina, ja sillä on kulkueessa oma kulkueblokki. Kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 12 ja etenee Kaivopuistoon perinteiseen puistojuhlaan. Kuuloliiton kulkueblokkiin on mahdollista osallistua kävelemään ilmoittautumislomakkeella. Paikkoja on rajoitetusti. 

Yhteisökumppanuus Helsinki Priden kanssa on Kuuloliitolle tärkeä askel tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolustamisen tiellä.

Pitkät historiat, yhteiset arvot

Nyt 95-vuotias Kuuloliitto on ajanut kuulovammaisten asioita huomattavasti pidempään kuin Pride-liike seksuaalivähemmistöjen asioita, mutta Pridenkin historia on pitkä ja värikäs. Sekä Kuuloliiton että Priden historiaan on kuulunut vaiheita, kun on haettu suuntaa ja tartuttu kulloinkin vallalla olleisiin epäkohtiin. 

Kuuloliitto haluaa olla mukana Suomen näkyvimmässä ihmisoikeustapahtumassa ja tukea sen toimintaa ja päämääriä. Tavoitteemme ja visiommehan ovat yhteiset: että jokainen saisi äänensä kuuluviin ja oikeutensa turvatuiksi ilman pelkoa syrjinnästä. 

– Arvoissamme on paljon samaa, peräänkuulutamme yhdenvertaisuutta, huomauttaa Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijanen. 

Kuuloliitto on aiemmin määritellyt arvojaan yhdenvertaisuuden osalta: että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, ja että kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan sen täysivaltaisina jäseninä. Tämän arvon toteutumiseksi teemme jatkuvaa vaikuttamistyötä yhteiskunnan kaikilla eri tasoilla.

Kaikille avoin tapahtuma toivottaa tervetulleeksi

Helsinki Priden kulkue huipentuu puistojuhlaan, jossa Kuuloliiton nuorisojäsenistö, eli tutummin Moottorikorvat, järjestää ohjelmaa. Tapahtuma on kuitenkin kaikille avoin, niin Helsinki Priden kuin Kuuloliitonkin puolesta. 

– Haluamme toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki ikään, sukupuoleen, suuntautumiseen tai vammaisuuteen katsomatta, Sanna Kaijanen muistuttaa. 

Säästä riippuen paikalle odotetaan saapuvaksi noin 100 000 kävelijää.