Työikäisten kuulokurssi Helsinki

Paikka: Paikka auki
Osoite: Helsinki, Suomi
Katso kartalla

Kuulokurssi on suunnattu työikäisille kuulokojeen käyttäjille ja heidän läheisilleen.

Kurssin tavoitteena on tarjota osallistujille mahdollisuus toisten samassa tilanteessa olevien kohtaamiseen. Kurssilla käsitellään työelämään liittyviä kuulon tuomia haasteita ja pohditaan yhdessä keinoja työssä jaksamiseen. Osallistujat saavat tietoa kuulokojeen käytöstä, kuulon apuvälineistä, työn mukauttamisratkaisuista, kommunikaatiomenetelmistä ja tulkkauspalveluista.

Kurssi sisältää kahden päivän kurssiohjelman ja puolen vuoden kuluttua järjestettävän jatkotapaamisen, jonka ajankohta sovitaan kurssilla. Majoitus on kahden hengen huoneissa täysihoidolla. Kurssi toteutetaan STEA-avustuksella. Kurssi on osallistujille maksuton. Matkakuluista osallistujat vastaavat itse.

Hakemukset tulee lähettää viimeistään kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa. Kaikille hakijoille ilmoitetaan kurssivalinnasta noin kolme viikkoa ennen kurssia. Valinnassa etusijalla ovat hakijat, jotka eivät aikaisemmin ole osallistuneet Kuuloliiton järjestämille Kuulokursseille.

Hakemukset tulee lähettää viimeistään kuusi viikkoa ennen kurssin ajankohtaa ensisijaisesti täyttämällä sähköinen hakemus (Linkki lomakkeeseen).

Voit myös täyttää word-hakemuksen: Hakemus Kuulokurssille 2023
Hakemuksen voi lähettää sähköpostilla anna-maija.tolonen@kuuloliitto.fi tai maapostilla osoitteeseen: Anna-Maija Tolonen, Puutarhakatu 8 b F 607, 20100 Turku.