Uutiset

Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden uusi aaltoliike

Aurinko ja nurmikko

Kansainvälistä saavutettavuuspäivää vietetään 21.5.2020. Kuuloliitto haluaa muistuttaa, että digitaalisten palvelujen on oltava saavutettavia kaikille.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on luonut uusia olosuhteita ja ratkaisuja arkeemme. Englanninkielistä ilmaisua nudge käytetään, kun tapahtuu yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö tai asia, joka ohjaa tekemään asioita toisella tavalla. Käsillä oleva tilanne on synnyttänyt digitaalisten palvelujen ja saavutettavuuden uuden aaltoliikkeen.

Saavutettavuus ajatellaan usein osaksi yksisuuntaista viestintää ja tiedottamista. Toki on totta, että erityisesti poikkeustilanteessa virallisten tiedotteiden ja ajankohtaislähetysten tulee olla saavutettavia kaikille kansalaisille. Saavutettavuuden tulisi toteutua kuitenkin myös vuorovaikutuksellisessa viestinnässä. Vuorovaikutuksessa tulee käyttää monikanavaisia menetelmiä niin kuvan, äänen kuin tekstin muodossa, kaikissa digitaalisissa alustoissa.

Erityisesti opiskelijat ja tietotyötä tekevät työntekijät ovat osallistuneet kotoa käsin webinaareihin ja etäkokouksiin ja samalla on testailtu uusia palveluja ja sovelluksia sekä niiden saavutettavuusominaisuuksia. Myös kuulovammaisille käyttäjille tärkeät tulkkauspalvelut, kuten kirjoitustulkkaus, voidaan toteuttaa poikkeusaikana etätulkkauksena.

Kuulovammaisuus ei saa olla este digitaalisten palvelujen käyttämiselle

Kuuloliitto muistuttaa, että kuulovammaisuus on yksi merkittävä toimintakykyymme ja arjen asiointiin vaikuttava tekijä. Kuulovammat on aina otettava huomioon digitaalisten palvelujen kehittämisessä. Kehitystyötä tulee tehdä yhdessä kuulovammaisten käyttäjien kanssa, jolloin vahvistetaan myös yhdenvertaisuutta. Digitaalisia palveluja toteutettaessa tulee huomioida erilaiset käyttäjistä lähtevät tarpeet. Muun muassa viranomaisten ja yritysten tarjoamat pikaviestimahdollisuudet ovat esimerkki kuulovammaisten tarpeiden huomioimisesta. Selkeään puheeseen, esteettömän ääniympäristöön tai tiloissa olevan kuuntelua vahvistavan induktiosilmukan merkitykseen tulee suhtautua samoin fyysisessä ympäristössä ja digitaalisissa palveluissa.

Digitaalisten palvelujen saavutettavuus on ihmisoikeus

Jokaisella kansaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus omaksua digitaidot ja kehittää niitä. Digitaalisten palvelujen käyttö edellyttää yhteiskunnan tarjoamaa tukea ja ohjausta palvelujen käyttämiseksi. Muun muassa ikäihmisiä tulee kannustaa ja auttaa hyödyntämään digitaalisia palveluja ja ratkaisuja. Viime vuosina on lisätty digitaalisten palvelujen opastusta eri järjestöissä ja viranomaisissa, mutta myös opastuksen tulee olla esteetöntä ja saavutettavaa. Samalla kun kehitetään saavutettavia digitaalisia palveluja, samalla tulee kehittää palvelujen käytön tueksi saavutettavaa digiopastusta. Palvelujen kehittäminen saavutettavaksi edellyttää kehittäjiltä rohkeutta ja todellista kiinnostusta kuulovammaisten käyttäjien tarpeiden huomioimiseen ja ratkaisujen kehittämiseen.

Ensi  syksynä otetaan käyttöön kaksi uutta lakia, jotka vaikuttavat merkittävästi kuulovammaisten digitaalisten palvelujen käyttämiseen.

  1. Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta velvoittaa lain soveltamisalan piiriin kuuluvia toimijoita (viranomaiset, kaupungit ja korkeakoulut) tekstittämään verkkovideotallenteet.
  2. Sähköisen viestinnän palvelulaki tulee lisäämään tekstitettävien kotimaisten ohjelmien tekstitystä tilauspalveluohjelmissa, eli digitaalisella alustalla.

Kuuloliitto uskoo, että aiemmin mainittu nudge eli tuuppaus digitaalisten palvelujen saavutettavuuden kehittämiseksi on lähtenyt voimakkaasti liikkeelle. Samalla sen ajurina toimii sekä yhteiskunnallinen päätöksenteko lakien muodossa että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne, jossa yksilöt ja yhteisöt omaehtoisesti tai pakotettuna siirtyvät digitaalisten palvelujen piiriin. Toki tulee muistaa, että myös perinteinen asiointi on sallittava, ja jo olemassa olevien palvelujen tulee olla esteettömiä ja saavutettavia.

Saavutettavuus on välttämättömyys

Saavutettavuus ei ole enää vaihtoehto, vaan sen tulee olla välttämättömyys. Yhteiskunnassa ei ole tilaa sellaisille palveluille, jotka ovat joidenkin ihmisryhmien saavuttamattomissa. Oikeutta saavutettaviin palveluihin tulee vaatia kaikissa olosuhteissa.

Kuuloliitto haluaa haastaa kuntia ja yrityksiä testaamaan ja kehittämään digitaalisia palveluja eri-ikäisten ja erilaisten kuulovammaisten kanssa. Todellinen käsitys digitaalisten palvelujen toimivuudesta saadaan vain suoraan yhteiskehittämällä palveluja kuulovammaisten käyttäjien kanssa. Näin digitaaliset palvelut täyttävät sille asetetut toiveet myös kuulovammaisten käyttäjien keskuudessa.

Lisätietoa kuulovammaisille saavutettavan webinaarin toteutuksesta:
Saavutettava etäkoulutus