Länsi-Suomen kuulopiiri on alueella toimiva yhdistysten yhteistyöelin. Yhdistyksiä piirin alueella on kahdeksan. Usealla yhdistyksellä on aluekerhoja. Kuuloyhdistysten jäsenmäärä piirissä on hieman yli 1 500.
Piiri tukee yhdistysten toimintaa järjestämällä alueellisia neuvottelupäiviä, koulutuksia ja virkistyspäiviä. Piirin toiminnan yksityiskohtaisesta suunnittelusta vastaa piirin neuvottelukunta, joka kokoontuu kerran vuodessa. Lisäksi piirillä on erilaisia työryhmiä.
Kuuloliitto ja piiri tukevat yhdistysten vapaaehtoistoimintaa järjestämällä koulutusta. Sen avulla pyritään lisäämään yhdistysväen tietotaitoa eri osa-alueilla ja antamaan valmiuksia toimia muun muassa tukihenkilöinä yhdistyksissä ja pienryhmissä.
Liitto rahoittaa piirin toiminnan. Myös yhdistykset keräävät varoja yhdistysten ja piirin työn tukemiseen.
Piiri pyrkii kehittämään asiakkaan palveluverkostoa kouluttamalla ja konsultoimalla ammattihenkilöstöä sekä luomalla yhdyshenkilöverkostoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien alueilla.
Yhdistysten kanssa suunnitellaan kuntoutuspalveluja, koulutetaan vapaaehtoistoimijoita sekä vaikutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saantiin ja laatuun.
Piirin puheenjohtaja
Maire Paltare
Torisevantie 2 A 1
34800 Virrat
p. 0400 400 973
mhturune @ saunalahti.fi
turunen.maire @ gmail.com
© Kuuloliitto ry











