Aikuiset

Vertaistuki tarkoittaa mahdollisuustta jakaa kokemuksiaan - niin myönteisiä kuin kielteisiä - toisten samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa. Kuuloliitossa tutustut toisiin yhdistystoiminnassa sekä Kuuloliiton kursseilla.

Kuuloliiton Aikuisten kurssitoiminta järjestää sopeutumisvalmennusta ja yksilöllisiä kuntoutusjaksoja työikäisille ja nuorille huonokuuloisille. Vertaisseura on tärkeä osa kuntoutusta.
Aikuisten kurssitoiminta

Kopolan Kurssikeskuksessa järjestetään kuntoutuskurssien lisäksi myös kuulovammaisten virkistystapahtumia ja erilaisia lomaviikkoja.
Kopolan kurssikeskus

Myös Kuuloliiton jäsenyhdistyksillä on erilaisia vertaistoiminnallisia tapahtumia.
Tapahtumat

Vertaistoimintaa 18-29-vuotiaille


Kuuloliiton vapaaehtoisista nuorista koostuva nuorisotoimikunta Nuto järjestää erilaisia tapahtumia, tiedottaa huonokuuloisuudesta ja vaikuttaa nuorten opiskeluolosuhteiden kehittämiseksi. Nuoret vapaaehtoiset hoitavat itsenäisesti myös kansainvälisiä suhteita muiden maiden kuulovammaisiin nuoriin.

Lisätietoja toiminnasta Nuto:n omilta verkkosivuilta Moottorikorvat.net

Sivuilla toimii myös huonokuuloisten nuorten keskustelufoorumi. Nuoret julkaisevat kerran vuodessa Moottorikorvat-julkaisun, joka sisältää tietoa nuorten tapahtumista sekä erilaisista huonokuuloisten nuorten aikuisten elämään koskettavista asioista, kuten opiskeluun liittyvistä kysymyksistä.

Esteetön opiskelu -verkkosivuilta löytyy puolestaan tärkeää opiskelutietoutta huonokuuloisille nuorille. Sivuilta löytyy muun muassa neuvoja opiskelussa jaksamiseen sekä mahdollisuus lähettää omia opiskeluun liittyviä kysymyksiä.

Lisätiedot
Anniina Lavikainen
p. 050 3034841
anniina.lavikainen @ kuuloliitto.fi

Vertaistoimintaa

© Kuuloliitto ry