Vaikuttamistoiminta

Kuuloliiton vaikuttamistoiminnan tavoitteena on, että yhteiskunta on kuulovammaisille esteetön ja saavutettava. Kuuloliiton vaikuttamistoiminta keskittyy kuulovammaisten oikeuksien ja palveluiden turvaamiseen. Tavoitteemme on myös ehkäistä ennalta meluvammoja. Kuuloliitto pyrkii vaikuttamaan laaja-alaisesti yhteiskunnan eri osa-alueisiin.

Vaikuttamistoiminnan keskeiset tavoitteet:


  • Kuuloon liittyvät kaikki kuntoutus- ja vammaispalvelut ovat alueellisesti ja iästä riippumatta yhdenvertaisesti saatavilla ja vastaavat asiakkaiden tarpeisiin
  • Kuulovammaiset henkilöt ovat koulutuksessa ja työelämässä yhdenvertaisia muiden yhteiskunnan jäsenten kanssa
  • Ääniympäristö on mahdollisimman turvallinen

Lähtökohtana ihmisoikeudet


Kuuloliiton uusi strategia korostaa ihmisoikeusnäkökulmaa. Vaikuttamistoiminnan lähtökohta on kuulovammaisten oikeuksien toteutumisen valvonta, ja lisäksi pyritään aktiivisesti edistämään oikeuksien tunnistamista. Ihmisoikeusnäkökulma vaikuttamistoiminnassa on korostunut vuonna 2008 voimaantulleen YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen myötä.

Laaja-alaista vaikuttamistyötä


Vaikuttamistoimintaa tehdään tällä hetkellä monella eri foorumilla. Kuuloliiton työntekijät ja vapaaehtoiset ovat mukana erilaisissa työryhmissä ja verkostoissa. Suoran vaikuttamisen muotoja ovat lausunnot ja kannanotot sekä neuvottelut viranomaisten kanssa. Tarvittaessa järjestetään erilliskampanjoita jonkin asian esille nostamiseksi. Tällaisia kampanjoita on tehty viime vuosina esimerkiksi kuulonsuojeluun liittyen.

Vaikuttamistoiminta ei ole pelkästään osallistumista työryhmiin, vaan osa jokaisen Kuuloliiton työntekijän arkipäiväistä työtä. Kukin oman työnsä ohessa levittää tietoa kuulovammaisuudesta ja sen huomioon ottamisesta.

© Kuuloliitto ry