Vapaa-ajan melu vaarantaa kuulon

Joka viides suomalainen vaarantaa kuulonsa vapaa-aikana. Suurimmat viikoittaiset melualtistumiset aiheutuvat voimakkaaseen musiikkiin liittyvistä harrastuksista, kuten musiikkiravintoloissa, diskoissa ja konserteissa käymisestä sekä bändissä soittamisesta. Muita melualtistumisen kannalta merkittäviä harrastuksia ovat ammunta, moottoriurheilu sekä erilaisten työkalujen ja koneiden käyttö.

Yli 85 desibelin kuulolle haitallisen viikoittaisen kokonaismelualtistuksen ylitti tuoreen tutkimuksen mukaan kolmannes teini-ikäisistä ja varusmiehistä sekä viidennes aikuisista. Kokonaisuudessaan teini-ikäiset ja nuoret aikuiset käyttivät meluisiin vapaa-ajan harrastuksiin 40 tunnin työviikkoa vastaavan ajan. Turvallisen viikoittaisen kokonaisaltistuksen 75 desibelin alitti yksi viidesosa teini-ikäisistä, kolmasosa varusmiehistä ja noin puolet aikuisista.

Tulokset käyvät ilmi FM Jaana Jokitulpon väitöstutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisen väestön vapaa-ajan melulle altistumista eri ikäkausina. Lisäksi työssä tutkittiin melualtistumisen seurauksena kuuloon kohdistuvia oireita sekä niitä meluisia harrastuksia, jotka eniten vaikuttivat viikoittaiseen kokonaismelualtistukseen.

FM Jaana Jokitulpon ympäristötieteen alaan kuuluva väitöskirja Vapaa-ajan melu - lähteet, altistuminen ja vaikutukset kuuloon tarkastetaan Kuopion yliopiston luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnassa perjantaina 28.8.2009.

Lisätietoja: Kuopion yliopisto, väitökset

Kuuloliiton tavoitteena on meluvammojen ennaltaehkäisy. Kuulonsuojelun kohderyhmänä ovat erityisesti lapset ja nuoret - vaurioitunutta kuuloa ei voida palauttaa. Liitto on kampanjoinut muun muassa festareilla korvatulppien käytön puolesta. Vuoden vaihteessa tempaistiin ravintoladesibelien laskemiseksi.

Annette Fagerstrom (annette.fagerstrom @ kuuloliitto.fi), 24.8.2009

Takaisin

© Kuuloliitto ry