Paikallisten kuuloyhdistysten kautta on mahdollisuus päästä mukaan vertaistoimintaan. Voit saada myös hyödyllisiä neuvoja kuulolähipalvelussa toimivilta vapaaehtoisilta.
Vaikeassa tai uudessa elämäntilanteessa osuvin apu asian käsittelemiseen voi tulla toiselta samassa tilanteessa olevalta tai saman asian jo aiemmin kokeneelta. Vertaistoiminnassa on kyse kokemusten jakamisesta ja ongelmien pohtimisesta yhdessä. Se perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastavuoroisuuteen.Hyvän väylän vertaistoimintaan tarjoavat paikalliset kuuloyhdistykset. Yhdessäolo parantaa itseluottamusta ja lisää rohkeutta kanssakäymiseen ja arkipäivän elämään. Jäsenyhdistykset ja kuulopiirit järjestävät jäsenille monenlaisia yhteisiä tapahtumia: kerhoja, retkiä, kulttuuritapahtumia ja muita yhteisiä kokoontumisia. Lisätietoja: Yhdistykset
Kuuloliiton paikallisyhdistysten kuulolähipalveluvastaanotoilla saa kädestä pitäen opastusta kuulemisen apuvälineiden käytössä ja huoltamisessa, neuvoja kuuloon liittyvissä kysymyksissä sekä ohjausta muihin kuulonhuollon palveluihin. Lisätietoja palvelusta: Kuuloneuvonta
Kuuloliiton vertaistoiminta:Vertaistoimintaa aikuisille
© Kuuloliitto ry










