Ikähuonokuuloisuus ei näy ulospäin eikä tuota kipua, joten se saattaa tuntua vähäpätöiseltä vaivalta monien muiden sairauksien rinnalla. Kuulemisella on kuitenkin keskeinen rooli sosiaalisessa kanssakäymisessä, joten sen merkitystä ei pitäisi vähätellä.
Kuulon heikentyessä jokapäiväinen selviytyminen voi hankaloitua. Asioiminen pankissa tai kaupassa voi tuntua vaikealta. Ovikellon tai puhelimen hälytysäänten vaimeneminen saattaa lisätä turvattomuuden tunteita ja vaikeuttaa läheisten yhteydenpitoa. Myös televisio-ohjelmien seuraaminen ja radion kuuntelu vaikeutuvat. Pahimmillaan kuulemisongelmat voivat johtaa siihen, että luovutaan harrastuksista sekä erilaisista sosiaalisista aktiviteeteista.
Alkava kuulon heikkeneminen voi vaikeuttaa kuulemista meluisissa ja kaikuvissa tiloissa. Erityisen vaikeaa on kuulla ryhmässä, jossa useat ihmiset puhuvat yhtä aikaa. Huonokuuloisille hankalia ovat myös tilanteet, joissa puhujan kasvot eivät näy selvästi; hämärässä huoneessa tai selän takana puhuttaessa.
Suomessa ei ole senioreiden järjestelmällistä kuuloseulontaa, joten kuulontutkimuksiin hakeutuminen jää oman tai läheisen aktiivisuuden varaan. Kuulontutkimusajan voi varata oman paikkakunnan terveyskeskukseen tai yksityislääkärille. Alustavan kuulontutkimuksen ja lääkärintarkastuksen perusteella annetaan tarvittaessa lähete jatkotutkimuksiin alue- tai keskussairaalan kuulokeskukseen tai -asemalle.
Kun käyt kuulontutkimuksessa saat kuvan kuulokäyrästäsi. Kuulokäyrä (=audiogrammi) on kuulontutkimuksesi tulos. Kuulokäyrä kertoo hiljaisimman äänen (dB), minkä kuulet eri äänen korkeuksilla (Hz).
Kuulontutkimuksissa sinulle annetaan kuulokkeiden välityksellä vuorollaan kumpaankin korvaan sekä voimakkuudeltaan että sävelkorkeudeltaan erilaisia ääniä. Mittauksilla haetaan kummankin korvasi kuulon kynnystaso eli heikoin kuulemasi ääni (dB) eri äänen korkeuksilla (Hz). Kuulokäyrälomakkeelle merkitään tämän jälkeen saadut kynnykset ja tämän perusteella piirretään kuulokäyräsi.
Jokapäiväisen puheen ja ympäristöäänien kannalta tärkeimmät ääneen taajuudet ovat 0.125kHz - 8 kHz. Tämä on myös alue, jolta kuulon kynnystasosi tutkimuksissa selvitetään. Puheen erottamisen kannalta tärkein taajuusalue on 1,5 - 3 kHz. Normaalikuulon raja kulkee 0 dB – 20dB kohdalla.
Tyypillinen audiogrammi ikäkuulosta

Lisätietoa kuulontutkimuksesta: Kuulontutkimus ja audiogrammi
Suuntaa antava testi verkossa: Testaa kuulosi
© Kuuloliitto ry











