Huonokuuloisuus yleistyy

Huonokuuloisten määrä on kasvussa ikähaitarin molemmista päistä. Iän myötä kuulo usein heikkenee. Tuoreiden tutkimusten mukaan myös nuorten huonokuuloisuus on lisääntynyt.

Erilaiset kuuloviat ovat yleisempiä terveysongelmia. Jonkinasteinen kuulon alenema arvioidaan olevan noin 750 000 suomalaisella. Noin 300 000 hyötyisi kuulokojeen käytöstä. Säännöllisesti kuulokojetta käyttää noin 50 000 henkilöä. 9 000 suomalaisella on vammaispalvelulain mukaan oikeus tulkkipalveluun. Syntymästään kuuroja on noin 8 000 ja myöhemmin kuuroutuneita noin 3 000.

Huonokuuloisten määrä kasvaa, kun väestö ikääntyy ja toisaalta nuorten kuuloon kohdistuu uusia uhkia. Työperäiset meluvammat ovat edelleen yleisiä. Nuorten kuuloon kohdistuu uusia riskitekijöitä, kuten mp3-soittimet ja lisääntyvä vapaa-ajanmelu esimerkiksi konserteissa, discoissa ja baareissa.

Tutkituta kuulosi, jos


  • et saa kunnolla selvää puheesta
  • et kuule puhelimen tai ovikellon ääntä
  • kuuntelet tv:ta tai radiota suuremmalla äänenvoimakkuudella kuin aikaisemmin
  • omien asioittesi hoito on hankaloitunut kuulosi vuoksi
  • hälyisät olosuhteet tuntuvat erityisen rasittavilta
  • korvasi soivat tai ovat tukkoisen tuntuiset

© Kuuloliitto ry