Television ja radion kuuntelu

Radiota ja televisiota voi kuunnella häiritsemättä muita liian voimakkaalla äänellä. Lievästi huonoikuuloiselle riittävät tavalliset langalliset tai langattomat kuulokkeet.

Kuulokojeen kanssa käytettävinä vaihtoehtoina ovat tyynysilmukka, langaton pienoisinduktiosilmukka tai kiinteästi huoneistoon asennettava induktiosilmukka.

Tyynysilmukka on irrallinen litteä tyyny, jonka sisään on sijoitettu unduktiosilmukka. Kiinteä, huoneistoon asennettava induktiosilmukka koostuu silmukkajohdosta ja erillissestä vahvistinlaitteesta, joka liitetään televisioon ja radioon.

Jos apuväline liitetään tv:n etupuolella olevaan kuulokeliitäntään, voi kaiuttimien ääni sulkeutua pois ja ääni kuulua vain kuulokkeisiin. Liitettäessä kuulokkeet tai apuväline tv:n taakse lisäkaiutin tai scart-liitäntään, ääni on kuultavissa sekä apuvälineestä että kaiuttimista.

Yleisradion Teksti-TV:n avulla voi seurata tekstitettyjä ohjelmia ja uutisia. Kuuloliitolla on Teksti-TV:ssä oma palvelusivu (556), jolla kerrotaan järjestön tulevista tapahtumista.

Nykyisin digitaalisissa tv-lähetyksissä käytetään DVB-tekstitystä, joka on uudentyyppinen tekstitysmuoto. Katsoja voi valita ohjelmaan haluamansa tekstityksen silloin, kun ohjelman mukana tarjotaan tekstitystä useammalla kielellä, tai hän voi jättää tekstityksen kokonaan pois. Kuulovammaisille suomenkieliselle tekstityselle ei ole omaa kielivalintaa, vaan tekstitykselle on valittu hollannin keili. Digisovitinta ostettaessa on varmistettava, että laitteessa on ko. kielivalintamahdollisuus.

Digi-tv Info Tietoa digitv:stä
DigiTV Info on valtakunnallinen palvelukeskus, joka vastaa digitaalista televisiota koskeviin kysymyksiin. Laajalla sivustolla on runsaasti tietoa muun muassa laitteista ja niiden hankinnasta, asennuksista, antennivastaanotosta ja digikanavista. DigiTV Infosta kuluttajat voivat myös suoraan kysyä digitelevisiota koskevista asioista puhelimitse ja sähköpostitse

Kuluttajavirasto tietoa digi-tv:stä

Kuluttajaviraston ostajan oppaista löytyy tietoa ja vinkkejä digisovittimen hankintaan sekä muuta tietoa aiheesta.
Kuluttajavirasto on myös alustavati lupautunut jatkossa ylläpitämään verkkosivuillaan listaa käyttäjäystävällisistä digisovittimista ja ottamaan näissä suosituksissaan huomioon myös esteettömyyskysymykset.

Teksti-TV
Digi-infoa sivuilla 587-589
Tietoa tekstityksestä sivuilla 330-331

Kuulokynnys esteettömyyssivusto

© Kuuloliitto ry